Otto

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”3 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Saksassa”/]Map:in työntekijä Catalin oli ottanut tämän valloittavan pennun mukaansa juna-asemalta matkallaan töihin. Koiranpentu oli seurannut jokaista ihmistä pyrkien epätoivoisesti mukaan. Ei ihme että Catalin heltyi ja koira matkasi Catalinin mukana turvaan Magda’s Angels Placeen. Hän on nimeltään Otto.

Otto on pennun tavoin leikkisä pakkaus joka tutkii maailmaa suurella innolla tarhan vahtikoira Costelin opissa. Yöpyessäni tarhalla tämä pentu nukkui yöt kainalossa painautuen tiukasti kiinni. Otto on liikuttava tapaus siinäkin mielessä että jos hänet nostaa kesken leikin syliin alkaa pieni tuhina, ja poika käpertyy syliin kuin ei koskaan haluaisi pois. Muistan Oton aina siitä kuinka suunnattomasti nautti ihmisen läheisyydestä.

Se onnekas jolle Otto päätyy, saakin varmasti todellisen uskollisen ystävän. Tästä komeasta pojasta kasvaa todennäköisesti keskikokoa suurempi koira, päätellen jo nyt olevasta koosta.

Ottoa odottaa oma koti Saksassa! Otto sai oman kodin maaliskuussa 2014.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020