[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”3 vuotta” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Magdalle soitettiin pienestä koirasta pentuineen joka oli hylättynä Magdan lähistöllä sijaitsevalla kadulla ja siellä asuvat ihmiset yrittivät häätää koiraa pentuineen pois. Ystävällinen nainen oli laittanut pahvilaatikkoon heinää suojaksi pennuille odottaessaan että saavumme paikalle.
Koiraemo ei paennut meitä vaan hämmentyneen oloisena lähti matkaamme. Autossa pesi ja hoivasi pentujaan vaikka oli varmasti ihmeissään tilanteesta. Emo sai nimen Piki joka tuli mieleen pienen koon ja mustan värityksen myötä.
Piki vaikuttaa rauhalliselta koiralta joka ei turhia hauku. Hieman alistuneen oloinen tyttö ottaa kiitollisena vastaan rapsutukset ja ensimmäiset varovaiset hännänheilutukset saimme nähdä seuraavana päivänä. Taisi pian tuntea olevansa turvassa ja varmasti rohkaistuu tarhalla vielä entisestään.
Korkeutta tällä ihanalla pikkuemolla on vain n.25 cm.
Piki sai oman kodin maaliskuussa 2014.