Rafael

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”9 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”Kastroitu
” sijainti=”Suomessa”/]Rafael on pelastettu Giurgiun kunnalliselta koiratarhalta. Tullessaan Magda’s Angels Placeen sillä oli takapäässään pahannäköinen suuri haava,joka kunnallisen tarhan työntekijöiltä saamamme tiedon mukaan oli toisen koiran pureman aiheuttama. Rafael oli ensihetkensä MAP:ssa hämmentynyt, nälkäinen ja hyvin väsynyt. Kävellessään se näytti ontuvan toista takajalkaansa, joten seuraamme edelleen jatkuvasti tilannetta Rafaelin kuntoutumisesta.

Rauhallisen lepopaikan ja haavan seurailun vuoksi tämä kultainen, jo vanhemman puoleinen koiraherra vietti ensimmäiset yöt tarhan klinikan tiloissa. Vaikea sanoa johtuiko voimien puutteesta vai oliko Rafael vain ensihetkestä asti niin luottavainen ettei edes yrittänyt väistellä lainkaan ihmisen kosketusta ja hoitotoimenpiteitä.

Kun pappa siirtyi muiden koirien luokse annoimme heidän ensin tutustua toisiinsa tarhan ulkoilualueella. Rafael ei kiinnittänyt muihin koiriin lainkaan huomiota, vaan vielä jännittyneenä etsi itselleen mahdollista piilopaikkaa johon käpertyä. Muutamien päivien kuluttua tämä komea koiraherra alkoi jo kuitenkin ulkotarhaan päästessään tutkia ympäristöään ja nauttimaan vapautuneemmin nurmikolla tepastelusta.

Rafael on todella kiltti ja upean näköinen uros, jolla on omalle rakastavalle ihmiselleen paljon annettavaa. Rauhallinen ja paljon elämää nähnyt viisaas pappakoira, jolla olisi ties millainen tarina kerrottavana romanialaisen koiran kovasta elämästä. Kunpa vain saisimme kirjoittaa Rafaelin tulevaisuuteen tästä lähtien pelkästään huolenpitoa, hellyyttä, oman kodin turvaa ja lämpöä.

Rafael sai oman kodin joulukuussa 2014.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020