[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Yhtenä päivänä ajoimme taas tapamme mukaan kohti Magdas´s Angels Placea, kun jo aivan nurkan takana ollessamme näin kulmille ilmestyneen uuden koiran. Joku juuri siinä koirassa sai minut kiljahtamaan autoa kuljettaneelle Cristinalle; STOP! En ehtinyt selittää mitään, kun jo hyppäsin autosta ulos ja koiran luo. Se muistutti minua kovasti jostakusta, en vain tiennyt kenestä. Kutsuin koiraa luokseni ja yllätyin, kun se tuli saman tien ystävällisenä, valmiina heti syliini. Olin hämmentynyt, koska olin kuvitellut koiran olevan arka.
Huikkasin Cristinalle, että hän jatkaisi tarhalle, minä jäisin miettimään tämän tytöksi paljastuneen koiran kanssa mitä tehdä. Minulla oli koko ajan jostain syystä itku kurkussa ja hain mieleni sopukoista vastausta sille, kuka tämä koira on, mistä minä voin tietää sen. Lähdin kävelemään tarhalle päin kutsuen Riiaa, olin jo ehtinyt jostakin syystä nimetäkkin sen, tulemaan mukaan ja se seurasi ihan kuin olisi tullut sille tuttuun paikkaan. Me lähestyimme tarhaa ja Sticky tuli meitä vastaan. Sekin vain heilautti häntäänsä tulokkaalle, nuuhkaisi kerran ja lähti omille matkoilleen. Tarhan lähes satapäisen koiralauman haukku kuului jo voimakkaana, mutta vierelläni kulkeva Riia ei ollut sitä huomaavinaan. En voinut uskoa, sillä yleensä vieraat koirat alkavat ainakin jossakin määrin jännittämään kuullessaan vieraan, suuren koiralauman haukun. Mietin ja mietin minne saisin valmiiksi täynnä olevalle tarhallemme Riian mahtumaan, ajattelin etten voisi viedä sitä muitta mutkitta tarhan porteista sisään, koska vahdit Costel, Mami ja Maca ovat aina tarkastamassa huolella jokaisen uuden tulokkaan. Nostin tytön syliini ja avasin varovasti tarhan portin valmistautuen komentamaan liian innokkaat vahdit kauemmaksi, mutta tapasinkin porttien sisäpuolelta vain tuttavallisesti tervehtivät koirat. Tuntui kuin olisin nähnyt unta, eihän tämän näin pitänyt mennä…
Päästin Riian sylistäni klinikkarakennuksen sisällä, jonne vahtiyksiköllämmekin on vapaa pääsy. Vain Mamia jaksoi kiinnostaa niin paljon, että se tuli sisään asti vaihtamaan vielä kuulumisia Riian kanssa. Tiesin, että oli viimeinen päiväni senkertaisella matkallani, olin jo valmiiksi surullinen edessäolevasta lähdöstä ja nyt olin niin hämmentynyt tästä uudesta koiratytöstä, että purskahdin itkuun. Koitin selittää itkuni läpi Cristinalle, miksi olen niin poissa tolaltani, kerroin, että tuntui kuin olisin nähnyt aaveen, kun katsoin Riia ja ihmettelin tarhan koirien käytöstä. Cristina ymmärsi täysin, hänkin tuntee MAP:n jokaisen koiran ja tietää miten ne käyttäytyvät uuden koiran saapuessa. Nyt kaikkialla oli hiljaista, ei edes yhtään hiljaista, kysyvää haukahdusta; ”kuka sinä olet”?
Riia, mistä minä tiedän sinut? Mistä tarhan koirat tuntevat sinut? En osaa vastata vieläkään…
Riia sai jäädä tarhalle. Sille järjestyi paikka Spartacuksen häkistä, jonne ei ole voitu sijoittaa koiria, koska vaikka Sparta on hyvinkin sosiaalinen kaikkien kanssa häkkinsä ulkopuolella, se haluaa omistaa oman petinsä, oman ruokakipponsa ja aitauksensa. Riia ei sitä kuitenkaan häirinnyt.
Riia antaa käsitellä itseään, se on kuin ihmisen mieli – hyvän ihmisen… Se tulee toimeen toisten koirien kanssa, se pitää ihmisistä ja on hyvin ystävällinen. Se on täydellinen. Minun oma pieni arvoitukseni. Riia <3
Riia on korvamerkitty eli se on jossakin elämänsä vaiheessa steriloitu. Se on säkäkorkeudeltaan noin 55 senttiä ja tällä hetkellä hoikkakuntoisena sillä on painoa viitisentoista kiloa. MAP:n ruokapatojen äärellä se tulee kuitenkin taatusti jo ennen oman kodin löytämistään saamaan lisää massaa useita kiloja.
Nyt olen itsekäs… Pyydän, sinä joka haluat ja pystyt tarjoamaan tälle mysteeritytölleni kodin, olethan yhteydessä Susaan. Minä toivon Riian pääsevän Suomeen, toivon, että voin jatkaa sen salaisuuden selvittämistä.
Riia sai oman kodin toukokuun alussa 2013.
