[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”2 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”Steriloitu
” sijainti=”Suomessa”/]Kuulumisia kodista 08/2013: ”Siirin kesä on kulunut mökillä saaressa, mummolassa mahtavien lenkkipolkujen äärellä ja totutellessa perheen uuden kodin ympäristöön, joka sijaitsee Helsingin kantakaupungissa Hermannissa. Siiri on ollut aivan onnessaan, kun on saanut viettää kesää luonnon keskellä. Hän on ollut todella iloinen ja reipas oma itsensä, ja olemme saaneet ajettua Siiriltä kokonaan nykyisen psyykelääkityksen alas. Kaupungissa samat ongelmat ovat edelleen Siirin elämässä läsnä (eli pelot), mutta nyt hän onnistuu lenkeillä ohittamaan pelkojensa kohteita helpommin kuin aiemmin. Meillä on kotona käynyt aika paljon vauvoja ja aikuisia vieraana katsomassa perheen 5kk vanhaa vauvaa, tällöin Siiri hakeutuu usein häkkiinsä turvaan, jossa pääosin nukkuu eli ei enää silmä tarkkana valvo vieraiden tekemisiä. Meidän vauvan kanssa Siirillä ei ole koskaan ollut ongelmia. Toivomme Siirille rauhallista, kärsivällistä ja luonnossa viihtyvää uutta perhettä, hän on aivan ihana, hurmaava, hauska ja mahtava tyyppi, josta joku onnekas saa aivan mainion koiran”
[youtube height=”300″ width=”420″]http://www.youtube.com/watch?v=tpcD5rxpEww[/youtube]
[divider scroll_text=””]
Siiri tuli meidän kahden aikuisen ja yhden koiran perheeseen huhtikuussa 2012. Meillä alkuun Siiri oli laiha, huonoturkkinen ja hyvin ahdistunut koira, joka tottui uuteen perheeseensä nopeasti. Siiri rakastaa yli kaiken mökillä ja maalla olemista, jolloin hän pääsee juoksentelemaan vapaana metsässä ja peuhaamaan sekä leikkimään luonnossa. Siirin suosikkipuuhia on Cesar-koiranruuan syöminen, siliteltävänä ja rapsuteltavana oleminen, kärpästen metsästys, leikkiminen, vessanpaperihylsyjen silppuaminen pieneksi ja piilotettujen herkkujen etsiminen. Siirillä ei ole minkäänlaista eroahdistusta, se ei ole kova haukkumaan ja on täysin sisäsiisti. Siiri hallitsee peruskäskyt: ”istu”, ”maahan”, ”koske” ja luoksetulon. ”Irti”- käskyä Siirille ei ole tarvinnut koskaan edes opettaa, koska hän on ihmisiä kohtaan niin alistuva. Siiri ei ole kovin perso ruualle vaan pikemminkin nirso. Siiri on asunut meillä leikatun Jackrusselinterrierin Kertun kanssa, eikä heillä ole koskaan ollut mitään riitoja. Siiri leikkii mielellään toisten koirien kanssa koirametsässä, mutta koirapuistossa leikit eivät onnistu niin hyvin, jonka epäilemme johtuvan siitä että pienessä tilassa usean tuntemattoman koiran keskuudessa pelot ottavat vallan ja Siiri menee koirapuiston nurkkaan kyyhöttämään.
Muutettuaan meille Siiri tottui nopeasti uuteen perheeseensä, muttei lukuisista yrityksistä huolimatta asuinympäristöönsä Helsingin Kumpulaan. Siiri on pelännyt alusta asti ja pelkää edelleen valtavasti erityisesti lapsia, tuntemattomia ihmisiä, polkupyöriä, skeittilautoja, autoja, avoimia paikkoja, tienylityksiä eli kaikkea, mikä taajama/kaupunkielämään kuuluu. Siirin pelko tulee esille pakoonpyrkimisenä, tärinänä, huulten lipomisena, sätkyilynä jne. (muttei koskaan aggressiivisuutena). Kotona jännittävissä tilanteissa eli esimerkiksi vieraiden tullessa Siiri on alkuun omassa häkissään turvassa seuraamassa vierailua ja jonkun ajan kuluttua (voi mennä tuntejakin) jolkottelee seiniä pitkin mahdollisimman huomaamattomasti samaan tilaan vieraiden kanssa omistajiensa jalanjuureen nuuhkaisten varovasti ohi mennen vierailijoita.
Jännittävissä tilanteissa sisätiloissa Siiri usein jumiutuu ja pyrkii menemään piiloon ja ulkona taas pyrkii pakoon ja piiloon. Siiri ei ole koskaan osoittanut minkäänlaista aggressiivisuutta, vaan alistuu usein kohtaloonsa kuten esimerkiksi eläinlääkärikäynneillä.
Olemme käyneet hänen kanssaan arkatassu-kursseilla ja eläinlääkärin ohjeen mukaan leikkautimme hänet, joka on vähentänyt hänen pelkoaan vieraita koiria kohtaan. Jatkuvan Clomicalm-lääkityksen avulla Siiri pääsee yli jännittävistä tilanteista, mutta silti lähes jok’ikisellä lenkillä menee aivan paniikkiin, koska joutuu tässä ympäristössä kohtaamaan pelkojaan päivittäin. Koirametsässä Sipoossa, jossa käymme Siirin vuoksi vähintään kerran viikossa, Siiri on rento ja iloinen, kuten myös mökillä. Uskomme, että Clomicalm-lääkitys olisi mahdollista lopettaa vähitellen ympäristössä, jossa Siiri ei joutuisi kohtaamaan pelkojaan päivittäin.
Olemme tehneet kaikkemme Siirin kanssa, mutta meidän on kohdattava se tosiasia, että Siirin elämä ei ole mielekästä hänen nykyisessä asuinpaikassamme ja me emme voi muuttaa maalle, koska opiskelemme molemmat täällä kaupungissa ja tulevaisuuden elämämme on myös täällä. Olemme taistelleet yli vuoden tätä tosiasiaa vastaan, käyttäen häneen loputtomasti rahaa, rakkautta ja aikaa. Siiri tarvitsee uuden rakastavan perheen ja kodin maalta.
Siiri on noin 50 cm korkea ja painaa 18kg.
Siiri sai oman kodin tammikuun lopussa 2014.