[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”7 vuotias” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Simeon on pelastettu kunnalliselta tarhalta Magda’s angels Placeen. Simeon oli ennestään tuttu koira kadulta, ja yksi niistä joita ruokimme. Kun kuulimme, että rankkurit ovat pyydystäneet Simeonin kunnalliselle koiratarhalle, jossa poika oli hyvin surullinen ja lakannut syömästä, Magda kiirehti hakemaan pojan pois. Ennen niin iloinen Simeon oli vain varjo entisetä iloiseta koirasta, Simeon oli hyvin surullinen ja hämillään tarhalla olosta.
Vaikka Map:ssa Simeon on saanut elämäniloa lisää, on selvä että tarhaolot masentavat tätä kultaista poikaa. Simeon on ujo poika, antaa kyllä silittää ja nostaa itsensä syliin, mutta etsimme pojalle kotia, jossa olisi kokemusta hieman aroista koirista. Simeonin arkuus on enemmän sitä surullisuutta, jota poika tarhaoloissa potee. Kotioloissa uskomme Simeonin saavan rohkeutta ja iloa olemukseensa, saadessaan ihmiseltä huomiota ja rakkautta. Simeon tulee tarhalla kaikkien muiden koirien kanssa toimeen, emmekä ole kuulleet pojan haukkuvan.
Kultainen surusilmä odottaa kovasti tarhalla pääsyä omaan rakastavaan kotiinsa. Simeonilla on korkeutta n.50cm
Simeon sai oman kodin joulukuussa 2014.