[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”5 vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Saksassa”/]Sonia nojaa aitauksensa betoniseinään ja katselee, kun sen häkkikaverit remuavat ja rynnistävät saapuneen ihmisen luo vaatimaan huomiota. Myöhemmin, kun koirat päästetään ulkoiluaitaukseen, Sonia hakeutuu vähän syrjään, painaa päänsä tassuilleen ja miettii maailman menoa.
Pyydän miestäni järjestämään viihdytystä muulle koirakatraalle ja leikittämään villeimpiä, sillä aikaa kun hiivin Sonian luo.
Kuiskaan; Sonia… ja se kohottaa kysyvästi katseensa; ”ihanko oikeasti huomasit minut, oliko kutsuva kuiskauksesi tarkoitettu minulle”? Kuiskaan uudelleen ja näen pilkahduksen Sonian silmissä, sen hännän tehdessä samalla pari kokeilevaa heilautusta.
Sonia on kyllä ujo, mutta ei ollenkaan niin arka etteikö se haluaisi olla kovasti ihmisen kanssa. Pikemminkin se jää aitauksensa reippaiden villikoiden jalkoihin. Me tutustumme rauhassa lisää, juttelen, silittelen ja pian kaunis Sonia painaa päänsä kättäni vasten sulkien silmänsä. Tässä on hyvä olla, ihan hiljaa.
Sonia saatiin pelastettua kunnalliselta koirien kokoamistarhalta MAP:iin jo yli vuosi sitten. Vaikka se on todellinen kaunotar, se on jäänyt toisten koirien varjoon ihmisten silmissä. Se ei tee itsestään suurta numeroa, ei metelöi tai tee itseään tykö vaan odottaa hiljaa ja rauhassa, että joku huomaisi myös sen.
Se odottaa perhettä, jossa ei ehkä ole ihan pieniä, vilkkaita ja villejä lapsia. En usko, että tämä kultainen ja lempeä neito tekisi pahaa pienimmillekkään, mutta luultavasti se olisi onnellisimmillaan vähän rauhallisemmassa ympäristössä.
Sonia on säkäkorkeudeltaan ehkä hitusen alle 50 senttiä.
Sai oman kodin Saksasta.
