[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”s. 01/2016″ sukupuoli=”Narttu” leikattu=”Steriloitu
” sijainti=”Suomessa”/]
Stacyn kuulumisia 24.4.2018
Täällä mä odottelen kotihoitopaikassani vielä sitä omaa kotiani. Me ollaan kovasti harjoiteltu viime aikoina rauhoittumista kun nameja on tarjolla. Se odottaminen kun on niin hirmuvaikeaa minulle ja tuntuu että repeän liitoksista kun haistan kuonossani jotain tosi herkullista. Hoitotäti sanoo että mulla on innostuessani aika kimakka äänikin ja lauman keskellä olisi tärkeää että osaisi vähän hillitä itseään ettei muutkin villiinny odottaessaan omaa vuoroaan saada herkkuja. Osaan mä kyllä istua nätisti mutta mun peppu nousee väkisinkin ylös odottaessa ja pääsee sellaisia ilonkiljahduksia.
Hoitotäti kehuu kuinka lenkillä osaan jo paremmin hillitä menoani ja en vedä enää. Mulla on nykyään sellainen kuonopanta ja se jotenkin rauhoittaa minua niin että maltan paremmin tehdä tarpeenikin lenkeillä. Mä tykkäisin kovasti sellaisesta kodista jossa ei olisi pieniä lapsia tai tulossa sellaisia pelottavia pieniä ihmisiä jossain elämänvaiheessa. Mä kun etsin vaan pysyvää kotia vuosiksi eteenpäin ja olen vielä nuori niin aion elellä vielä pitkään. Tarvitsen myös karvakaverin sillä olen tällainen ujo tyyppi ihmisiä kohtaan ja saan turvaa toisista koirista. Ja mä olen oikeasti tosi mukava kaveri: en haasta riitaa ja saan kaikki muut laumassa leikkimään. Mä tykkään myös jaella pusuja toisille koirille vähän väliä. Osaan mä jättää rauhaan sellaiset, jotka ei jaksa leikkiä tai ei halua pusuja. Vieraat koirat jännittää mua kyllä ja en heti uskalla lähteä leikkimään, mutta mä olenkin tällainen oman lauman seurapiirihai.
Stacyn kuulumisia 3.12.2017
Stacy ja Saidi pääsivät hoitotädin kanssa puistoilutapahtumaan Lepolan koirapuistoon. Lisätty uusia kuvia.
Stacyn kuulumisia 27.10.2017
Stacy on käytetty eläinlääkärissä pissakokeissa varmistamassa, ettei sisäsiisteyden ongelmat johdu pissavaivoista. Mitään selittävää ei löytynyt.
Stacystä on tullut paljon kyselyitä, mutta sitä sopivaa kotia ei ole vielä löytynyt. Stacy etsii kotia, jossa ei olisi lapsia tai tulossa lapsia, omakotitalo aidatulla pihalla, säännöllistä liikuntaa, koirakaveri tai useampi sekä pitkäjänteisyyttä ja ymmärrystä todella aran koiran sekä sisäsiisteysongelmien suhteen. Vastapalkkioksi Stacy tarjoaa mahtavan leikkikaverin laumaan, pitkiä lenkkejä rakastavaa lenkkeilyseuraa sekä hassun hömelön koiran, jota on ilo katsella, kun hän innostuu asioista ja sen ilon kun kärsivällisyys arkuuden suhteen tuottaa pienen pieniä edistysaskeleita. Koska Stacy stressasi edellisessä kotihoitopaikassa kissoja, emme kissaperheeseen häntä myöskään luovuta. Stacyn kanssa myöskin hoitotoimenpiteet sujuu hyvin hänen jännittämisestään huolimatta. Tutun koirakaverin ollessa turvana hän kykenee selviytymään jännittävistäkin tilanteista ilman, että niistä koituu pidempiaikaista stressiä hänelle.
8.9.2017
Stacy löytyi pentuna aivan Romanian ja Bulgarian rajalta, josta hänet vietiin MAP:iin. Hän omaksui nopeasti tarhalla muiden arkojen koirien suhtautumisen ihmisiin. Joulukuussa 2016 hänet päätettiin tuoda Suomeen kotihoitoon sosiaalistumaan. Kotihoidossa edistyminen on ollut nopeatahtista ja tässä on ollut suurena apuna kotihoitoperheen reipas lauma. Edelleen Stacy on ihmisiä kohtaan kovin arka, mutta potentiaalia hänessä on nähtävissä huiman edistymisen vuoksi. Onhan hän vielä nuori neiti.
Stacy etsii erityisesti kotia jossa ymmärretään aran koiran sielunelämää ja jossa olisi reipasta koiraseuraa mallina. Laumassa Stacy on alistuva ja mukautuvainen. Hän on nuori ja leikkisä, vähän sellainen hömelö ja hassu neiti. Hän kuitenkin uskoo heti, jos kotihoitoperheen vanhempi narttu ärähtää, kun ei jaksa enää leikkiä. Stacy jakelee pusuja joka välissä lauman muille koirille, mutta vain niille, jotka eivät ole ilmaisseet tuon haittaavan. Leikeissä Stacy on vikkeläliikkeinen ja nopea sekä kovin joviaali leikkikaveri. Hän rakastaa lenkkeilyä ja hän ei lenkeillä säiky autoja tai mopoja. Ihan kaupungin ihmisvilinään ei Stacyä voi kuitenkaan suositella. Nykyinen kotihoitopaikka sijaitsee taajamassa, mutta rauhallisella omakotialueella. Ihan pienten lasten perheeseen ei häntä myöskään suositella – ainakaan tällä hetkellä. Stacy jännittää erityisesti perheen nuorinta lasta. Hän antaa kuitenkin kotihoitoperheen lasten (10 v., 13 v. ja 16 v.) silittää, mutta haukkuu etenkin nuorimmalle lapselle. Tämä saattaa johtua myös siitä, että perheen toinen kotihoitokoira tekee niin. Kissaperheeseen ei Stacya myöskään suositella.
Hoitotoimenpiteet sujuvat ongelmitta. Stacy nauttii tutun ihmisen sylissä olemisesta ja hellyydestä, mutta ei itse vapaaehtoisesti tule kuitenkaan syliin. Hänestä on usein aistittavissa jännittämistä tutunkin ihmisen läheisyydessä. Vieraiden ihmisten hän antaa silittää kotihoitajan ollessa vierellä tukemassa. Ilman tukea hän useimmiten pakoilee vieraiden silityksiä, mutta herkut ottaa vieraankin kädestä. Sisäsiisteys on hänellä vielä hakusessa ja lenkkeilyn ohella onkin pistäydyttävä pihalla pisuilla. Omakotitalo aidatulla pihalla olisikin hänelle parasta juuri nyt.
On ollut erittäin palkitsevaa seurata tämän koiran kehitystä panikoivasta nurkassa kyyhöttävästä nyytistä tuttujen seurassa innoissaan kirmailevaksi pöhelöksi. Valitettavasti tämä puoli hänestä ei vielä aukene vieraammille ihmisille ja siksi Stacy on lisäksi mukana Kotia kohti -projektissamme. Stacyllä on vielä aikaa oppia, kun sitä aikaa hänelle suodaan. Nyt hän on kuitenkin jo valmis etsimään omaa kotia ja jatkamaan sosiaalistumistaan omassa kodissaan.
Stacy on kooltaan n. 45 cm ja 17 kg.
Stacy sai oman kodin lokakuussa 2018! Onnea loppuelämään neiti!