[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”4,5 kk” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Jäätävän kylmä viima suojattomassa, likaisessa häkissä Giurgiun kunnallisella koiratarhalla, joulukuun alussa, vain vähän ennen talvimyrskyjä. Kaunis ja helläkatseinen äiti Tessa suojasi omalla vartalollaan kolmea pienokaistaan. Sattui kuitenkin niin, että pientä perhettä kohtasi suuri onni, sillä se pelastettiin Magda´s Angels Placeen. Äiti matkasi pakettiauton takaosassa ja pennut auton penkillä lämpimässä, erikoisvauvakuljetuksessa.
Tessa-äiti ja pelastajat hoitivat pentuja parhaansa mukaan, mutta yksi oli silti liian heikko elääkseen. Kaksi henkiin jäänyttä poikaa jatkoivat kasvuaan. Toinen oli pienempi ja rauhallisempi, toinen suurempi ja aina ensimmäisenä tulemassa vaatimaan ihmisen huomiota.
Sain etuoikeuden seurata näiden pentujen elämää useaan otteeseen ja maaliskuun lopussa palasin taas tarhalle muutaman viikon tauon jälkeen. Tunnistin Theodorin, villimmän pojista, heti isojen pentujen aitauksesta. Mutta, jotain oli tapahtunut, se ei tullutkaan enää ensimmäisenä luo, vaan kurkki arkana muiden takaa.
Menin aitaukseen ja tein päätöksen, jota en kadu. Theodor oli saatava rohkeaksi jälleen. Leikin ensin muiden pentujen kanssa, jotta sain ne rauhoittumaan. Sitten menin ujona kurkkivan Theodorin perässä ja kahmaisin sen päättäväisesti syliini. Minusta tuntui, että sillä hetkellä täytin pienen pojan hartaimman toiveen ja rakastuimme välittömästi. Theodor makasi puolittain sylissäni, puolittain vieressäni, painoi tupsukarvaisella tassullaan poskeani ja tuijotti silmiini. Ja minä kerroin sille maailmasta ja oikeasta koiranarvoisesta elämästä. Silittelin sitä kauttaaltaan. Ja joka kerta tämän jälkeen, minut nähdessään, Theodor katsoi perääni kuin kysyen ”joko lähdemme”?
Jouduin sillä kertaa palaamaan Suomeen ilman Theodoria, mutta olen antanut lupauksen. Komea ja luottavainen nuorukainen tulee saamaan hyvän elämän. Koiranarvoisen kodin.
Theodor on tällä hetkellä n. 40cm korkea ja painoa n. 10kg. Mutta se tulee vielä kasvamaan ja on isona varmaan n. 50cm korkea komea herra. Theodorin turkissa on tummissa kohdissa harvinaisen kaunis brindle-väritys.
Theodor sai kodin toukokuussa 2014.