[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Synt. 10/2013″ sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Timonin äiti Tina synnytti pienokaisensa kadulle, vilkasliikenteisen tien varteen. Onneksi se ja pennut löydettiin ajoissa ja saatiin turvaan ja Mapiin kuntoutumaan. Timon oli pennuista ainoa poika ja aivan eri näköinen kuin mustat sileäkarvaiset siskonsa. Timonin turkki on hieman karhea ja poika on kuin äitinsä kopio.
Timon käytti pikkupentuna pojan asemaansa hieman hassusti. Tytöt olivat ilmeisesti niin yhtäpataa, että Timonia harmitti ja se kovin mielellään pomotti siskojaan. Ihmisen tullessa tämä pikku kovis kuitenkin mieluummin luikki hieman syrjemmälle ja oli jopa pikkuisen ujo.
Timon on tosi kiltti ja kiva poika, mutta se ei nyt isompienkaan koirien häkissä ole oikein löytänyt paikkaansa. Se todella tarvitsisi pian oman rohkaisevan ja rakastavan kodin, jossa sen oletettavasti hyvinkin älykäs ja ihmisrakas luonne pääsisi kukoistamaan. Kodissa voi varmaankin olla koirakaveri, sillä Timon on hyvin mukautuvainen ja uskon, että rohkeasta ja reilusta kaverista olisi sille vain hyötyä.
Timon kasva todennäköisesti n. 50 cm korkeaksi ja parikymmenkiloiseksi komistukseksi.
Timon saapui kotihoitoon 31.5.2014.
[divider scroll_text=””]
Kuulumisia hoitokodista 9.6.2014:
Timon on hyvin rakastettava poika. Timon tuijottaa silmiin ja kulkee lenkillä hyvin lähellä. Poikaa jännittävät vielä kaikki uuden asiat ja miehiä se hieman pelkää. Pelästyessään Timon joko yrittää pakoon tai haukkuu. Saattaa myös koittaa kiivetä syliin turvaan.
Timon käyttäytyy kuin pikkupentu suuresta koostaan ja nuorukaisen iästään huolimatta. Se ei ole tarhalla asuessaan päässyt riittävästi sosiaalistumaan. Aluksi Timonia pelottivat valtavasti toiset koirat, mutta niihin se tottui nopeasti, kun huomasi, että kaikki hoitokodin koirat ovat ystävällisiä, eivätkä tee pennulle pahaa. Timon osaa hyvin koirien kieltä ja ymmärtää alistua vahvemman edessä.
Epävarmuutensa vuoksi Timon ei lähde lapsiperheen koiraksi, eikä kovin vilkkaaseen asuinpaikkaan. Timon tarvitsee omaksi ihmisekseen sellaisen, joka osaa rohkaista sitä ja jolla on sille paljon aikaa. Timon rakastaa kulkea metsissä, joita ei ollut koskaan ennen nähnyt. Ja Timon rakastaa kaikessa rauhassa nuuhkia tienvieren ja ruohopuskien tuoksuja, jota tarhan isot koirat eivät koskaan antaneet sen tehdä.
Tämä herkkä poika on nyt n. 45cm korkea ja pituutta on korkeutta enemmän. Painoa nyt noin 17kg. Timon kasvaa ehkä hieman vielä.
Timon sai oman kodin kesä-heinäkuun vaihteessa 2015.