[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”” sukupuoli=”” leikattu=”” sijainti=”Romaniassa”/]Tristan omia kummeja ovat Kati M. ja Linda Magnusson.
Päivänä jolloin näin Tristan ensimmäistä kertaa, Giurgiun kunnallisella koiratarhalla oli 380 koiraa. Useimmat niistä hyvin ystävällisiä, söpöjä ja valmiina adoptoitaviksi. Aivan yhtäkkiä niiden kaikkien seassa yhdet pelokkaat, surulliset silmät pysäyttivät sydämeni. Tarhan työntekijät sanoivat minulle heti ettei koira ole adoptiokelpoinen, unohda se. Minä en vain pystynyt, jokin pakotti minut menemään sisälle häkkiin, jossa laiha Tristan kyhjötti. Se oli kauhuissaan ihmisestä, eikä huolinut enää ruokaa eikä vettä. Trista oli tehnyt valintansa, mieluummin kuolla kuin koittaa jatkaa taistelua tässä elämässä enää.
Järkevintä on tietenkin ottaa koiria, jotka ovat niitä pieniä, söpöjä, ystävällisiä ja jotka löytävät itselleen kodit. Trista oli kaikkea muuta ja tein raskaan päätöksen lähteä ilman sitä. Käännyin lähteäkseni häkistä, kun samalla hetkellä Trista käänsi hitusen päätään ja sen silmät osuivat minuun uudelleen. Ne kerjäsivät apua. Sillä hetkellä tiesin, etten voi jättää sitä, että sydämeni kuului sille.
Juoksin tarhan toimistolle ja pyysin; antakaa se mukaani, annattehan. He eivät voineet uskoa, että haluan tämän koiran ja jouduin tekemään kaikkeni vakuuttaakseni etten aio lähteä pois ilman sitä. Lopulta he suostuivat ja ottivat kammottavan hirttosilmukkaisen työkalunsa, jolla koiria siirrellään. Anoin taas, että saisin yrittää vielä huovan kanssa ja yllättäen sainkin siihen luvan, mutta Trista oli liian peloissaan, en kyennyt saamaan sitä syliini ja jouduin päästämään työntekijän työkaluineen sen luo.
En voi sanoin kuvailla tunteitani, kun Trista oli pakko siirtää autoon tällä väkivaltaisella tavalla. Koira, joka jo valmiiksi oli kauhuissaan, itki sydäntä särkevästi. En unohda koskaan sitä tuskaa mikä täytti sydämeni, kun tunsin, että olen pettänyt sen eikä se tule enää koskaan luottamaan keneenkään
Lopulta saimme päästää Tristan irti auton sisällä ja se etsi nurkan, jonne ahtautui pienenä ja tärisevänä. Kun pääsimme perille MAP:iin Trista oli ihme kyllä jo vähän rauhoittunut ja saimme kannettua sen rauhalliseen sille varattuun tilaan. Teimme sille pehmeän pesän ja annoimme ruokaa ja vettä. Iloitsin, kun Trista ei voinut enää vastustaa ruoan herkullista tuoksua vaan alkoi syömään. Hetken päästä lopen väsynyt koira käpertyi pedilleen ja nukahti hetkessä. Me jätimme sen lepäämään rauhassa, nukkumaan pois kokemiaan kauhuja.
Trista tulee tarvitsemaan paljon aikaa, mutta uskon, että askel askeleelta se tulee vielä uskomaan etteivät kaikki ihmiset ole pahoja. Ja jonakin päivänä se vielä oppii mitä tarkoittaa ihmisen rakastava kosketus. Siihen päivään asti Trista saa elää MAP:ssa turvassa ja me pyrimme turvaamaan sen hyvinvoinnin ja mahdollisuuden sosiaalistua Kummikoirat-projektin avulla.
1.11.2017
Yhteistyö MAP-tarhan kanssa päättyy. Kummikoirat-projekti siirtyy Tristan osalta MAP-tarhan omistajan Magda Radun hoitoon.