Venla (ent. Claudia)

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]

Tarhakertomus 05/2004

Claudia on nuori, pienehkö ja siro tyttö, jolle ihminen on ollut paha. Claudia murisee ja haukkuu vieraalle ihmiselle, mutta ei ole hyökkäävä. Nuori tyttö ei vain tiedä miten suhtautua ihmiseen. Claudia syö nätisti kädestä, mutta on koko ajan varuillaan odottaen, että kaunokaiselle tehdään jotain pahaa. Claudia tarvitsee ehdottomasti rauhallisen ympäristön, paljon aikaa, tukea ja ymmärrystä. Ei lapsiperheeseen arkuutensa vuoksi. Claudiasta tulee varmasti hyvä ystävä kunhan se saa oman ihmisen, kuten muistakin tarhalta kodin saaneista aroista koirista.

12.6.2004

Ei oikeastaan ollut niin kovin arka ja kuunteli jopa puhetta pää kallellaan. Kuunteli rapsutuksia ihan hiljaa. Kulki lenkillä tosi nätisti ja haukkui vastaantuleville koirille, mutta kohdalle tultaessa heilutti häntää ja haisteli kiinnostuneena. Todella kaunis ja ”mukavankokoinen” koiruli. Sen päälle ei pysty astumaan vahingossa ja toisaalta tyttö mahtuu mukaan melkeinpä minne vain. Säkäkorkeus n. 35 cm. Tulee toimeen myös kissojen kanssa.

11.4.2010

Venlasta tuli enkeli.

Venla (ent. Claudia) on nukutettu 11.4.2010. Venlan vatsasta löytyi yllättäen suuri kasvain ja ainoa mahdollisuus oli päästää Venla nukkumaan. Kotijoukkojen suru ja ikävä on suuri.

Venla tuli elämäämme sateisen ja kolean kesän päätteeksi vuonna 2004. Kauan kaivattu ja hartaasti harkittu hännänheiluttaja matkusti laivalla lahden yli ja valmistautui valloitusretkeen, joka hakee veroistaan historiassa.

Kodin rutiineihin tottuminen sujui yllättävän helposti. Sisäsiisteys oli hallussa ensimmäisestä päivästä lähtien, eikä koti-irtaimistokaan saanut maistaa hammasta. Kissoja Venla kunnioitti ja tuli niiden kanssa mainiosti toimeen. Välillä kun kotona seurasi Venlan ja kissojen vuorovaikutusta, tuntui siltä, että lajinmääritystä pitäisi tämän koiran kohdalla hieman tarkentaa. Venla puhui lähes täydellistä kissaa.

Rodultaan Venla oli harvinaislaatuinen virolainen metsästäjä-keräilijäkoira. Se tunsi suurta vetoa pupujahtiin ja fasaanimetsälle. Se oli taitava myyrästäjä. Koska metsästysonni oli valitettavasti laihahko, täydensi Venla ruokavaliotaan kasvikunnan puolelta. Sen suuri herkku oli marjat. Mustikoita se söi suoraan pensaasta. Karviaispensaan ikäviä piikkejä se fiksuna tyttönä osasi varoa ja ulkoistikin karviaisten poiminnan meille ihmisille.

Omille ihmisilleen Venla oli uskomattoman lojaali ja rakastava. Se oli väsymätön lenkkikaveri ja kärsivällinen kuuntelija. Se kulki mukana niin elämän valoisien kuin varjoisien päivien läpi ja oli aina valmis laittamaan murheet mittasuhteisiinsa heiluttamalla vähän häntää. Venla oli tärkeä koko lähipiirilleen. Liekö neitimme ensimmäinen Virosta muuttanut koira, jonka mukaan on nimetty Suomessa oma tie?

Toisaalta ei Venla mikään helppo koira ollut. Epävarmuus teki niin sen kuin ihmistenkin elämästä välillä hankalaa. Muita koiria Venla pelkäsi, mikä purkautui räyhäämisenä. Vieraat ihmisetkin olivat kauhun paikka. Erityisesti lapsia se vierasti. Lisäksi Venla koki suurta tarvetta puolustaa omaa laumaansa. Yritimme monin keinoin kertoa, että perheessämme Venlalle on varattu urheilu- ja liikuntaministerin salkku ulko- ja puolustusministerin pestin sijaan, mutta saimme neuvotella tehtäväjaosta moneen otteeseen.

Vuosi 2007 alkoi kurjissa merkeissä. Venlan anaalirauhasesta löytyi aggressiivinen syöpäkasvain. Kasvain leikattiin, ja tyttö toipui operaatiosta suhteellisen nopeasti.

Huhtikuu on kuukausista julmin, kirjoitti T.S. Eliot aikanaan. Tänä vuonna se piti kohdallamme paikkansa täydellisesti. Huhtikuun toisena viikonloppuna vaikutti siltä, että Venla oli saanut äkäisen vatsapöpön. Koska oireet eivät helpottaneet, lähdimme sunnuntaina päivystykseen. Tunnusteltuaan Venlan vatsaa, päivystävä eläinlääkäri totesi siellä olevan jotain ylimääräistä. Koska hän epäili, että kyseessä mahdollisesti on herkästi repeävä, mutta suhteellisen helposti poistettava pernakasvain, ehdotti hän leikkausta samalle illalle. Aikaisemman syöpädiagnoosin takia aavistin jo silloin pahinta.

Viimeisellä yhteisellä lenkillä kävelimme eläinlääkäriaseman vieressä olevan kallion päälle ja katsoimme horisonttiin painuvaa aurinkoa. Venla tassutti edelleen kevyesti ja ryhdikkäästi kuin tanssija. Laskevan auringon valossa se oli riipaisevan kaunis. Sen hetken olisi voinut pysäyttää – viivyttää niitä arvokkaita minuutteja.

Seuraavat tunnit repivät meidät hajalle. Leikkaushaava paljasti synkän tosiasian. Kasvain oli valtava. Se oli ilmeisesti kuitenkin peräisin muutamaa vuotta aiemmin leikatusta syöpäkasvaimesta. Enää ei ollut mitään mahdollisuutta paranemiseen. Ei ollut takeita siitä, ettei Venla kärsinyt kivuista. Päätimme raskain mielin päästää rakkaamme pois.

Ikävä on nyt iso. Toisaalta olemme kiitollisia Venlalle kaikesta, mitä se meidän elämäämme toi.

Päivääkään emme vaihtaisi pois!
Sonja& Tommi