[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Kesäkuu 2014 Aloitetaan alusta. Olimme silloisen poikaystäväni kanssa katsoneet valmiiksi erästä koiraa PKn sivuilta mutta tarhalle päästyämme (kyseessä vanha Tallinnan tarha jota ei enää ole edes olemassa) kävi ilmi, että kyseinen koira oli jo varattu (onneksi!) koska lopulta päädyimme lenkille tulvan koiramme kanssa. Viva oli alkuun hyvin innokas lähtemään lenkille eikä juurikaan ottanut kontaktia ihmisiin. Vivan epäiltiin olevan noin 8 vuotias silloin ja sillä oli selvästi ollut useammat pennut. Viva oli ollut tarhalla jo pitkään koska sillä oli jo ikää ja ulkonäkö muistutti saksanpaimenkoiraa, joka ei kiinnostanut ihmisiä. Ihastuimme samantien rauhalliseen mammaan ja parin viikon päästä haimme Vivan kotiin, kyseessä oli kesä 2005.
Sain röntgenkuvata Vivan töissäni, koska se käytti toista jalkaa hieman oudosti. Kuvista huomattiin, että Vivalta puuttui toinen lonkkaluun pää ja jalka kiinnittyi vain hyvien lihasten avulla. Tila oli varmasti ollut hyvin pitkään, eikä pystytty päättelemään oliko siihen tehty joku operaatio vai oliko se synnynnäinen. Se ei kuitenkaan tuntunut koskaan haittaavan Vivaa vaikka seurasimme asiaa tiiviisti. Muuten Viva oli hyvin terve.
Vivalla meni noin puoli vuotta kunnes sen käytös oli täysin muuttunut, hieman hiljaisesti ja välinpitämättömästä koirasta rennoksi, itsevarmaksi ja äärettömän fiksuksi koiraksi. Tuntui myös, että vuosia sen iästä karisi. Aluksi oli hieman remmirähjä ongelmaa mutta Vivan fiksun luonteen takia se ymmärsi nopeasti hyvät käytöstavat. Kävimme harrastamassa tokoa (etenimme kilpailevien ryhmään!), agilityä (voitimme kurssikisat!) ja hakua (Viva todella tykkäsi tästä!). Viva oppi kaiken todella nopeasti ja selkeästi piti aivotyöskentelystä. Kun ikää alkoi tulla Viva tykkäsi lähinnä maleksia metsässä vapaana ja päivystää etupihalla (ja hieman pilkkiä siinä samalla, varsinainen vahti ;) ). Lisäksi se tykkäsi, kun pääsi välillä töihin mukaan. Ja hienon luonteensa vuoksi se oli myös meidän kurssin (klinikkaeläinhoitajien) harjoituskoirana mm. pistoharjoituksissa ja siteiden teko harjoituksissa ja mielestäni se oli aina hyvin ylpeä päästessääm osallistumaan tällaisiin. Se on viisain koira johon olen törmännyt (ja olen eläintenhoitajan ammattini puolesta nähnyt paljon koiria) ja siitä aisti tietynlaisen elämänkokemuksen. Se osasi tehdä myös itsenäisiä päätöksiä ja sen kanssa tehtiin yhteistyötä, se ei ollut mikään päättömästi totteleva yksilö. Se ei tullessaan mm. uskaltanut mennä lattiatyynyjen päälle (edes kävellä siitä) ja vaikka opetimme että koirat sai tull sohvalle ja kaikille mitä lattialta löytyi, ei Viva koskaan tuntenut oloaan kotoisaksi muualla kuin koirien omilla pedeillä, asia joka ei koskaan muuttunut. Viva myös kiintyi miehiin ja kun tapasin nykyisen mieheni, Viva rakastui häneen ja koki hänen olevan selkeä perheen pää :) Viva oli mieletön ensimmäinen koira, jota en koskaan unohda ja samanlaista en usko koskaan kohtaavani. Olen niin kiitollinen, että Viva oli elämässäni. Vuonna 2011 syksyllä Viva lopetettiin tutun eläinlääkärin toimesta. Vivalla alkoi olla kaikenlaisia pieniä kremppoja ja se väsyi selkeästi. Meillä oli muutto edessä takaisin kaupunkiin ja päätimme, että ennen kuin muutamme on Vivan aika päästä lepoon. Sen ei tarvitse kestää uusia muutoksia elämässään ja uskoin sen olevan koira joka haluaa lähteä saappaat jalassa eikä täysin rampana ja apua tarvitsevana. Viva oli aina ollut hyvin itsenäinen.
Kohta siitä on jo kolme vuotta ja silti ikävä ei ole helpottanut. Viva <3
[divider scroll_text=””]
Tarhakertomus
Kun Vivan näkee sen kopin edustalla katselevan rauhallisesti ympäröivää tarhaa ja ohikulkevia ihmisiä, tulee väistämättä mieleen, että sen on pakko olla hyvin vanha. Yllätys onkin suuri kun kettigin irroittaa sen pannasta lähteäkseen rauhalliselle köpöttelylenkille ja Viva syöksyykin vauhdilla matkaan. Siinä karisee mielikuva ikivanhasta koirasta. Viva on yllättävän vahva kokoisekseen, pieneksi n. 50-55cm korkeaksi, nartuksi. Se kuitenkin rauhoittuu hetken haisteltuaan ja saatuaan purkaa pahimman puhtinsa eikä matkanteko enää ole yhtä vauhdikasta kuin aluksi. Viva pitää ihmisistä – Toisista enemmän kuin toisista. Niistä joista se pitää enemmän, se hakee rapsutuksia, tökkää kuonollaan käteen tai liimautuu ihmiseen kiinni kuin sanoakseen: ”Voisitko ehkä hieman paijata minua”. Toisista nartuista Viva ei tunnu pitävän, vaan rähjää niille. Sen sijaan itseään nuoremmat urokset tuntuvat olevan sille mieleen.
03.06.05 Viva on kaikin puolin mahtava koira, rouva tulee nykyään toimeen niin kissojen ja koirienkin kanssa sukupuoleen katsomatta. Kukaan ei tunnu olevan kiinnostunut Vivasta, ehkä sen ulkonäkö ei ole tarpeeksi puoleensa vetävä, mutta vanhan sanonnan mukaan voisi todeta ”ei ole koiraa karvoihin katsominen ;)” Viva rakastaa läheisyyttä, ei ole dominoiva ruoastaan tms.
Viva sai oman kodin kesällä 2005.
