27 kesä Varjupaikassa on tällä hetkellä koirien ja kissojen kuivaruoka loppu
27.06.2005
Varjupaikassa on tällä hetkellä koirien ja kissojen kuivaruoka loppu. Varjupaikin sekä Pelastetaan Koirat ry:n saamat ruokalahjoitukset ovat vähentyneet huomattavasti valheellisten nettikirjoittelujen myötä. Varjupaik ja myös sen työntekijät ovat ostaneet eläimille ruokaa, mutta Varjupaikin saamat avustukset eivät riitä ruokkimaan kaikkia nälkäisiä suita. Toivomme, että herkkujen (nakit, jauheliha jne.) sijasta varjupaikassa vierailevat ihmiset toisivat eläimille kuivaruokaa, jotta päivittäinen asianmukainen ruokinta saataisiin hoidettua jatkossakin.
Kriittisen lopetusuhan alla olevien aiemmin listattujen koirien lisäksi tarhalla on useita Tehon koiria, jotka ovat olleet tarhalla yli 14 vuorokautta ja näiden tulevaisuus on myös vaakalaudalla. Neuvottelemme mahdollisuudesta näiden koirien adoptointiin niin, että Varjupaik lunastaisi koirat Teholta. Näin potentiaalisten koirien kotien etsintään jäisi enemmän aikaa. Varjupaikalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta adoptoida koiria, mikäli niistä ei kukaan maksa. Tämän vuoksi yhdistyksemme yrittää saada koirille kummeja, joiden avulla pystyttäisiin pelastamaan edes osa piikkiuhan alla olevista koirista.
Yhden koiran kummimaksu on noin 1000 kroonia (67euroa), sillä varjupaikalla kuluu yhden koiran kuukausittaiseen ylläpitoon (ruoka, lääkkeet, eläinlääkärikulut, sähkö, työntekijöiden palkat, jätehuolto, taloustarvikkeet jne.) keskimääräisesti 1000-1500 kroonia rahaa.
Mikäli haluat ryhtyä jonkun koiran kummiksi, otathan ensin yhteyttä Katarina Valliniin, näin pystymme välttämään päällekäisyydet ja varmistamaan tarvitseeko ko. koira vielä kummia vai onko mahdollisesti ehtinyt saamaan kodin esim. Eestistä, tai onko koira ylipäänsä potentiaalinen kodinsaaja/etsijä.
Yli 14 vuorokautta varjupaikassa olleet Tehon koirat (tilanne 26.6.):
SISEBOX 6,7,1,9 – Lisätietoja täältä
VÄLIBOX11
VÄLIBOX3 (rotikkanarttu sai kodin Eestistä 26.06)
TIMON
KUUT30
VÄLIBOX8
SISEBOX8
DOLLY sisebox6 (tällä hetkellä vapaana aitauksessa)
REX maja ees7
KARLO
FREYA
HADES kuut86
KUUT18
MURI välibox19
KLOD kuut23
DZEKI kuut1
VÄLIBOX17
VERUSHKA (saanut hoitopaikan paikallisten toimesta 26.06)
NAANA
VAGUN 1-7 koirat (näitä koiria on varjupaikissa tällä hetkellä enää 5, joista arimmalle nartulle on Suomesta varma hoitopaikka)