16 maalis 15.12.2002 – Susannen teksti

Tarhareissu 15.12.2002

Tämä oli kolmas tarhareissuni,mutta en olisi ikinä uskonut,että siitä tulisi henkisesti raskain. Ennen reissua olin todella onnellinen,sillä toisin mukanani Suomeen TOFFOn. Sille oli tiedossa hoitopaikka erään ns.tuttuni luona(kyseessä ei ole sukulainen).

Päiväni alkoi jo aamulla 03.00 aikaan. Tai oikeastaan olin ollut sängyssä hereillä jo kahdelta,mutta pakotin itseni olemaan siellä vielä tunnin. Oli outoa herätä ilman,että omat koirani kieppuivat ympärilläni. Olin tullut vanhemmilleni yöksi(Nokialle),koirani jäivät kotiin mieheni kanssa. Mun vanhemmillani on yksi Tipsun pennuista;Linda,jolta sain kaipaamani suukot ja hyvän huomenen toivotukset. Kahvit keitettyäni herätin isäni,joka oli lupautunut lainaamaan autoa. Ensin ajoimme Katarinalle ja sieltä veimme isäni takas kotiin…nukkumaan;) Sit olikin aika suunnata autonnokka kohti reissua,matkanvarrelta otimme kyytiin Kurjen Miran.

Automatka sujui hyvin,mutta yhdessä vaiheessa saimme kunnon herätyksen jokainen. Mira torkahteli takapenkillä,Katarina oli siis kuskina ja minä puhuin juuri silloin puhelimessa mieheni Esan kanssa. Katarina lähti ohittamaan edellä köröttelevää linja-autoa….juuri kun oltiin bussi ohitettu,alkoi auto heittelehtiä. Kuulin Katarinan tokaisevan,että ”nyt kävi köpelösti”. Itse olin lopettelemassa puhelua,kännykkään tokaisin suhtkoht rauhallisella äänellä.että ”APUA”. Mieheni tokaisi asiaan vaatimattomasti ”no joo,moi!”. Ja lopetimme puhelun. Mira sai takapenkillä vähän liiankin hurjan herätyksen. Kun jokaisella oli olo taas rauhoittunut,pystyimme jo jopa vääntämään asian vitsiksi. Ei sen puoleen-ihan hauska ajomatka meillä oli. Se minua kovasti harmitti,kun kuulin,että Brita ei ollut enää tarhalla,Katarina ei osannut sanoa,missä se oli. Minä olin päättänyt käyttää tyttöä lenkillä ja muutenkin viettää sen kanssa aikaani….Voi kultatyttöäni,olisin niin halunnut nähdä sen,tutustua siihen. Toivoin täydestä sydämestäni,että se olisi saanut HYVÄN kodin Virosta tai,että sen oli joku hakenut yksityisesti.

Laivassa tarhalle menevä porukka kokoontui yhteen ja mistäs muusta oltais puhuttu kuin koirista=) Tallinnan päässä osa porukasta otti taxin ja osa meni tarhalle omilla autoillaan. Tarhalle mentiin tietysti Maxi Marketin kautta. Olin saanut siskoltani ja äidiltäni rahaa,joilla lupasin ostaa ruokaa ja herkkuja koirille ja kissoille. Olin myös itse ottanut rahaa mukaani tätä varten. Rahoilla ostin siis ruokaa kissoille,aikuisille koirille ja koiranpennuille. Ostin myös herkkuja,joita sitten jakelisin koirille;nakkeja,raakoja lihanpaloja ja myös lihanpaloja,joissa oli enemmän rasvaa. Minulla oli Suomesta tuliaisina kaikille possunkorvat,olin ostanut niitä 100 kpl.

Olin päättänyt käydä jokaisen ulkonaolevan koiran luona-paitsi sen,joka oli kopissa 81a. Siitä oltiin meitä varoitettu,se ei olisi ystävällinen ihmisiä kohtaan. Tarhan pihalle päästyä purimme ensin autoista lahjoitetut tavarat sisälle ja samoin vein sisälle ostamani ruuat. Toimistossa minua kävi heti haistelemassa Lammikoira,jota tuntui herkkukassini kiinnostavan. Ja miksei olisi kiinnostanut,ei koirien suut ole tuohesta tehty. Annoin Lammin nuuskia itseäni,mutta en silti uskaltanut silittää sitä. Sitten otinkin herkkukassit mukaani ja lähdin koirien luo. Ensimmäisenä kävin Nalan ja sen pennun luona. Olen ihmetellyt,ettei kukaan ole tarjonnut Nalalle kotia,sillä se on aivan hurmaava tyttö-ja kaunis!!! Nalalle ja sen pennulle tekivät hyvin kauppansa kaikki herkut,joita ne sai. Nalan luota menimme erään reissulla mukana olleen Sinin kanssa seuraavan koiran luo. Eräässä häkissä oli todella pelokas koira. Kun menimme sen luo,se tuli hurjasti haukkuen meitä kohti,sit samassa se kuitenkin perääntyi häkin nurkkaan. Voi kultaa,mitä sinulle onkaan tapahtunut? Annoin sille possunkorvan ja muita herkkuja häkin yli. Se haki herkut heti kun peräännyimme kauemmaksi.

Tristan luona vietin aikaani vähän enemmän. Sillä oli kovin kylmä ja se painautuikin syliini. Vaikka olin päättänyt olla itkemättä niin itkuhan siinä tuli. Ja niin itki Tristakin. Reppanalle ei kelvannut mitkään herkut,ei edes se rasvainen liha,jolla yritin sitä houkutella. Katarinan huuteli erään koiran luota,että Trista tulee Suomeen hoitoon viikon päästä-voi miten ihanilta nuo sanat kuulostivatkaan!!!

Aina koiran luo mennessä yritin muistella,että onko siitä kuvaa galleriassa ja että minkähän niminen se on. Jos en jotakin koiraa muistanut,niin annoin sille mielessäni nimen,jolla sitten hellittelin toista. Sini otti valokuvia,itselläni ei ollut kamera mukana.

Voi niitä kultareppanoita,mitä niiden elämänhistoriassa onkaan tapahtunut? Toiset olivat todella arkoja,ja toiset ilostuivat heti,kun saivat ihmisen luokseen. Ja sitten oli niitä,jotka vain istuivat ja katselivat ympärilleen,olivat apaattisia. Arkojen luokse menin todella rauhallisesti,istahdin kyykkyyn ja juttelin rauhallisella äänellä. Joitakin houkutteli luokseni kädessäni olevat herkut ja jotkut tulivat luokseni hakemaan hellyyttä.Jos joku koira oli aluksi niin arka ettei uskaltanut tulla luokseni niin heitin herkun sitä lähemmäksi,mutta loppujen lopuksi ei ollut yhtään sellaista koiraa,joka ei olisi luokseni uskaltautunut jossakin vaiheessa. Monelle oli elämys saada herkutella siankorvalla,vaikka olivatkin ehkä saaneet niitä ennenkin. Kävin myös 81a:ssa olevan koiran luona,en mennyt lähelle,mutta kävin heittämässä sille korvan ja muita herkkuja.

Koirien luona käydessäni huomasin,että minua tarkkaillaan…meille oli kerrottu,että tarhalla kulkee vapaana eräs arka koira,joka ei anna ottaa itseään kiinni. Kun se on laitettu kiinni niin hetken päästä se on taas vapaana. Kovasti se minunkin touhujani tarkkaili,tai oikeastaan se tarkkaili kädessä olevia herkkuja. Olin vähällä saada silitettyä sitä,muuta se pelästyi helposti. Niimpä sitten heittelin sille herkkuja,jotka se nappasi todella taitavasti.

Mimmi-tytön luona kävin useamman kerran. Aluksi se aristeli minua,katseli kopistaan,mutta herkut sitäkin kiinnosti niin paljon,etta se uskaltautui luokseni. Kun se huomasi,että en ole paha ihminen,innostui tyttö kiehnäämään jaloissani onnellisena. Se ei ollut saada rapsutuksista tarpeekseen. Possunkorva oli Mimmillekin niin suuri herkku,että sen se söi kopissaan. Kerroin Mimmille,että tulen sitä vielä katsomaan. Seuraavaksi minun oli ihan pakko käydä katsomassa Toffoa. Se näytti todella komealta istuessaan uljaan näköisenä koppinsa edustalla. Se katseli minua tarkkaan,kun lähestyin sitä. Ja se oli ”rakkautta ensi silmäyksellä” =) Minä kiinnyin Toffoon heti ja olen varma,että Toffo hyväksyi minut sen pitemmittä puheitta. Annoin sille muutaman lihanpalan,rapsuttelin sitä ja juttelin. Kerroin sille,että se tulisi minun mukaani Suomeen-sille olisi tiedossa hoitopaikka. (Toffosta enemmän Toffon Tarinassa).

Matkani jatkui seuraavaksi tarhan vasemmassa laidassa oleville häkeille,jossa oli myös pieniä pentuja. Sydämessäni tuntui riipaisevalta,kun katselin niitä pieniä. Mieleeni tuli Tipsun synnytys ja ne 11 pienokaista;kuinka avuttomia ne olivatkaan ja niin tavattoman hellyttäviä. Eräällä nartulla oli pentu,jolta ei ollut vielä silmät auennu. Siellä se kuikuili emoaan kopinsuulla,kun emo tuli hakemaan minulta herkkuja. Olin itkenyt Tristan luona ja itkin taas-en voinut sille mitään.

Nro 1 häkissä oli kolme n.4-5vk ikäistä pentua. Kaksi tummaa pentua oli tosi energisiä ja vilkkaita,mutta se vaalea oli hijainen ja surullinen. Se oli myöskin todella laiha,silta näkyi selkäranka ja kylkiluut. Minusta tuntui tosi pahalta,kun katselin sitä reppanaa. En katsonut oliko se tyttö vai poika,mutta ristin sen nimellä Helmi. Helmi-pentu oli sairas,tai sitten se oli jäänyt pahasti toisten jalkoihin ruoka-aikana. Ne kaksi tummaa pentua ei ollut sille ilkeitä,mutta toinen vaan jäi aina toisten ”jyräämiksi”. Käskin Sinin pitämään näiden kahden villikon huomiota,että sain annettua Helmi-pennulle syötävää. Sille ei kelvannut muu kuin raaka liha,jota annoin sille niin paljon kuin ”uskalsin”. Avasin häkin ovea ja istuin ovensuussa kyykkysiltäni. Toinen tummista pennuista herkutteli korvalla kopissa ja toinen tuli heti luokseni;olisi halunnut tulla väkisinkin mukaani. Pikkuhiljaa myös Helmi uskaltautui luokseni,se laittoi etutassunsa syliini ja nautti silityksistäni. Minä silittelin sitä ja puhuin sille hellittelynimillä. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet tuli silmiini. Olin varma ettei Helmi pysyisi enää kauan hengissä,siitä tulisi pian koiraenkeli. Minä en voinut ottaa sitä mukaani,vaikka olisin halunnut. Minun oli jätettävä se reppana sinne kylmään ja yksinäisyyteen. Kuulin eräältä ihmiseltä keskustelupalstalla,että Helmi-pennusta oli tullut koiraenkeli,se ei ollut elänyt edes viikkoa tapaamisestamme=( Minua on vaivannut syyllisyydentunto,jos olisin puhunut siitä pennusta Miran tai Katarinan kanssa,jos olisin yrittänyt etsiä sille kotia….JOS OLISIN EDES YRITTÄNYT TEHDÄ JOTAIN,jotain muuta kuin sen,että jätin sen sinne. Silloin Helmi olisi saanut nukahtaa ikiuneen jonkun turvallisessa ja lämpöisessä sylissä. Oma rakas Helmeni-en minä sinua kokonaan hylännyt-tulet aina olemaan sydämessäni,anna anteeksi etten voinut auttaa. Tämän pennun muistavat taatusti kaikki,jotka sen näkivät.

Minun oli jatkettava kierrostani,vaikka itkettikin kokoajan. Katsoin kelloa ja huomasin,että ehtisimme Sinin kanssa käydä vielä ”uusien koirien” aitauksessa. Eräs nuori koira osui heti silmääni. Olen joskus ajatellut,että miltähän Tipsun Viroon jäänyt pentu mahtaisi näyttää(Tipsuhan oli saanut tarhalla pennut,joista yksi uros oli säästetty ja se oli saanut kodin Virosta). Minulla oli kuva tuosta pennusta,jossa se oli vielä häkissä emänsä kanssa. Tämä koira muistutti sitä….se oli tumma,vaaleata mm,kasvoissa ja rinnassa. Sillä oli pystyt korvat ja se näytti huskylta. Ja ikäkin voisi täsmätä. Koira oli iloinen ja energinen hurmuri. Aloin pelkäämään,että se saisi kodin Virosta,niin minä aina pelkään koirien kohdalla. Virossa on myös hyviä koiraihmisiä,jotka huolehtivat ja rakastavat eläimiään,mutta niitä pahojakin koiranottajia on….Miksi? Miksi niin käy? Ei sellaisilla ihmisillä ole sydäntä.

Me jaoimme loput siankorvat koirille,jotka olivat laihempia. Olisin halunnut viettää niiden kanssa enemmän aikaa. Erään harmahtavan ja pitkähkökarvasen koiran luona olin niin pitkään kuin pystyin. Se oli ihana,sympaattinen ja valloittava. Jaoin sille repustani eväsleipäni,en pystyisi niitä itse syömään. Osansa sai tuo hushypoikakin.

Kun kävin hakemassa Toffoa,kävin vielä Mimmin luona. Se aristeli kädessäni olevaa hihnaa,mutta kun heitin hihnan kauemmaksi,niin tyttö tuli heti luokseni. Silittelin sitä ja puhuin pehmoja;) Sitten otin hihnan maasta ja menin Toffon luo. Toffon ilme kirkastui,kun se pääsi mukaani. Se kulki juuri niin hienosti hihnassa muiden koirien ohi,kuin mitä sitä oli kehuttu gallerian sivuilla. Mimmi tuli haukkumaan Toffolle pari valittua sanaa ja niin sanoivat monet muutkin. Mieleni oli onnellinen. Kun vilkaisin vielä taakseni,katselin tarhalle jääneitä koiria,vaihtui onnellisuus myös suruksi. Katsahdin myös häkkiin päin,jossa Helmi oli. Kopin 81a asukas tykkäsi kyttyrää,kun menimme sen ohi. Vaikka se on vihamielinen,niin kyllä sekin oli herkkunsa ja possunkorvansa ansainnut. Ei vihamielisyys ollut sen syy,vaan syy on aina ihmisessä.

Itse jo istuskelin autonkyydissä(Toffo oli pakun takaosassa),mutta Miralla ja Katarinalla oli vielä tekemistä. Tytöt hakivat vielä muutaman mukaamme tulleen koiran autoon-oli kylmä,mieliala surullinen ja väsynyt,aika oli käymässä tiukille,mutta silti nämä tytöt jaksoivat….En voinut kuin ihailla Miraa ja Katarinaa ja mielessäni kiitellä,että näitä kultaisia ja auttavaisia ihmisiä on olemassa. He tekevät tätä työtä täydestä sydämestään!

Laivamatkan Toffo kulki pakun takaosassa,se oli siellä rauhallisin mielin. Kun menimme tarhalta laivalle,niin oli ihanaa,kun Toffo nosti aina päätänsä,kun kuuli minun puhelevan sille. Laivassa juttelin tarhalla mukana olleiden kanssa,ja jälleen koirista-mistäs muusta. Riemuitsimme sitä,että Fami oli meidän mukanamme. Mieleni käväisi välillä Helmi-pennun luona ja se sai minut tuntemaan surua. Ajattelin myös paljon Mimmiä ja sitä harmahtavaa ystävääni. Tuntui siltä,että sydämeni räjähtäisi,niin paljon siihen mahtui tunteita. Satamassa ajoimme parkkipaikalle,jonne Katarina oli jättänyt auton. Sinne kokoontui pikkuhiljaa luovutettavat koirat ja joukko ihmisiä. Ne,jotka olivat itse hakeneet koiran/koiransa tarhalta,olivat jo kotimatkalla. Käytin Toffoa pissalla ja paikkoja haistelemassa. Toinen oli onnesta soikeana. Muun ajan se istui ihan vierelläni tai jopa varpaitteni päällä.

Parkkiksella oli aikamoinen vilinä,mutta Molly oli rauhallinen ja lupsakka. Pörris makasi maassa rauhallisena,Raisu meinasi revetä liitoksistaan odottaessaan kuljetushäkissään omaa ihmistään ja Taikapoika steppasi isäni autossa niin,että ikkunat oli sumeana. Olisi halunnut olla muiden mukana=) Minä juttelin Lunan uuden omistajan kanssa,joka on todella ihana ihminen. Luna ja Piia sopivat toisilleen täydellisesti;) Minulla oli Lunalle joulupaketti,mutta se oli eksynyt käsistäni tarhalla. Annoinkin Lunalle Tallinnasta ostetun koiranlelun,jonka olin ajtellut viedä koirilleni tuliaisiksi. Ei omat koirani ilman tuliaisia jääneet….ne saivat tuliaisiksi pari lelua ja lakritsipiippuja. Juttelin jonkun aikaa myös vieraskirjansivuita tutuksi tulleen Maj:n kanssa. On aina yhtä ihanaa jutella sellaisen ihmisen kanssa,joka on samalla aaltopituudella näissä koira-asioissa.

Automatka Hesasta Tre:lle sujui mukavasti Toffon lämmittäessä minua sylissäni. Mira ja Katarina olivat kylmissään,enkä yhtään ihmettele. Heiltä löytyi aikaa jutteluun jokaisen koiran hakijan kanssa. Miia oli tullut avuksi koirienluovuttamiseen. Toffo siis matkusti etupenkillä sylissäni,Titi makoili rauhallisena ja tyytyväisenä auton peräosassa,mutta Taikapoika piti vauhtia yllä. Se käyttäytyi kuin…kuin…miehet-röyhtäili ja piereskeli. Ja kun se huomasi,että Katarina nukkui(tai yritti nukkua) takapenkillä,niin sitä otti se pattiin ja se yrittikin ängetä Miran syliin. Onneksi Toffo oli rauhallinen. Se istui sylissäni ja katseli ympärilleen ja välillä se nukkuin sylissäni tyytyväisenä. Ja sain minä pusujakin…=)Taikapoikakin teki välillä tuttavuutta-sain siltä hellän kielenlipaisun korvanjuureeni,poika tietää millä tyttäjen sydämet saa sulamaan;)

Tre.lla Mira jatkoi matkaa Taikapojan kanssa ja Titi haettiin hoitopaikkaansa. Oli ihanaa huomata kuinka Titi valpastui,nosti korvansa kauniisti pystyyn. Siinä rautatieasemalla treffasin Toffon ”hoitajan”. Kyröskoskelle me mentiin taxilla. Toffo tuli autoon vain minun pyynnöstäni ja kun jäin kyytistä ensin pois,se olisi lähtenyt mukaani. Oma rakas,ihana,ystäväni Toffo,jonka luottamus minua kohtaan oli liikuttavaa. Ehkä se silloin jo aavisteli jotain…. Toffo meni siis hoitoon yhdelle mun ns.tutulle. Se Teija on ystävällinen ja rauhallinen koiria kohtaan,ja sen oma tyttökoira tuli Toffon kanssa hyvin toimeen,mutta silti……Minä en ymmärrä miksi Toffoa ei haluttukaan pitää. Teija tarjosi sille ikiomaakin kotia,mutta perui sitten.

Ihmisillä,jotka antavat kodin tai hoitopaikan jollekin kodittomalle koiralle,pitäisi olla ymmärtämystä ja pitkäjännitteisyyttä. Ja se osoitetaan koiralle antamalla sille paljon hellyyttä ja rakkautta ja huolenpitoa. Ja tämän pitäisi tapahtua sydämestä asti. Jokainen koira ja kissa,jokainen koditon eläin,ansaitsee rakkaudentäytteisen elämän,ihan niinkuin muutkin.

Kotona olin n.03.30 aikaan. Olin väsynyt,mutta vein silti koiria pissalenkille. Kylläpä olinkin väsynyt-näin jopa näkyjä=) Sängyssä en kuitenkaan heti nukahtanut,ajatuksissani olin tarhalla Helmin,Mimmin,Tristan ja niiden muiden kanssa.

-Susanne Patjas

-Mielestäni ei ole mitään niin kaunista kuin koiransilmät-niiden katse. Kun ne katsovat minuun onnellisina,ilosta mykkyrällä,luottavaisina,jännittyneinä,surullisina,pelokkaina…..Jokaisen katse riipaisee sydäntäni,jokaisen luona vietetty aika avartaa sydäntäni jälleen yhdelle kodittomalle,kaltoin kohdellulle. Näiden koirien takia haluan käydä tarhalla,olla kannatusjäsenenä,tehdä lahjoituksia,kerätä lahjoitustavaraa ja informoida ihmisiä tästä asiasta. Sen kaiken minä teen jokaisen tarhalla olevan,jokaisen tarhalla olleen ja jokaisen sinne joutuvan vuoksi.-