14 maalis 16.3.2002

Tarhamatka 16.3.

12.3. mietin seuraavan lauantain tarhamatkaa. Lasken koiria, kuka mahtuu mihinkin kuljetushäkkiin ja kuka otetaan hyttiin. Koiria on tulossa ennätysmäärä: 14. Onneksi Irma on lähdössä farmarillaan avuksi ja saan ainakin kaksi tai kolme koiraa hänen kyytiinsä.

Puhelin pirahtaa vaativasti; Irma kertoo, ettei pääsekään lähtemään… Minulla ilmenee paniikkioireita, yksi auto ja seitsemän häkkiä ei kuulosta sopivalta yhtälöltä 14 koiran kuljetukseen.

Joudun turvautumaan lomalaisen apuun, jälleen kerran. Tekisi mieli itkeä, mutta hihitän Miran jutuille, kun hän koittaa valaa uskoa minuun. Mira sanoo lyövänsä päänsä pantiksi siitä, että Ringo mahtuu häkkiin joka on keskikokoista pienempi, mutta pientä suurempi?! Lupaan koittaa illalla paikallistaa kyseisen häkin. Olen edelleen todella epäluuloinen kaikkien mahtumisesta kyytiin. Mira heittää, ettei koirien tarvitse mahtua häkeissä kuperkeikkoja tekemään. Emme tahdo jättää ketään tarhalle odottelemaan.

Lähtöaamu valkenee. Vain parin tunnin yöunista huolimatta olen pirteä ja valmiina koitokseen.

Kurvaamme Millan kanssa Länsi – Satamaan kerrankin ajoissa. Miia tuo pienessä sinisessä Unossaan niin paljon keräämiään lahjoituksia, etten ymmärrä, miten hän on vielä itse mahtunut sekaan.

Mukaamme reissuun on lähdössä lisäksi Heli. Olemme sopineet näkevämme laivan lähdettyä satamasta. Emme ole aiemmin tavanneet ja soitan Helille. Viereisessä pöydässä alkaa puhelin soimaan, tumma nainen vastaa ja kuulen samat sanat sekä luurista, että vierestäni. Olemme istuneet koko ajan metrin päässä toisistamme.

Alamme käydä läpi päivän aikataulua, se on todella tiukka; 13.30 Afrin ja Blankan haku, 14.00 Ali ja pennut, 14.45 apteekki, 15.00 tarhalle…

Laiva on saapumassa Tallinnan puolelle. Autokannella etsiessämme pakettiautoa joudumme sukkuloimaan tukkirekkojen väleissä ja alla, jotta pääsemme oman automme luo. Vaatteet likaantuvat, eikä olokaan tunnu aivan turvalliselta. Laivayhtiö vaatii, että kaikki koirat pitää ottaa autosta mukaan, joko kuonokoppa päässä tai kuljetushäkeissä. Se olisi aivan mahdoton toteuttaa.

Kenellekään ei ole tullut suunnitelmia tehdessä mieleen, ettei autoon mahdu koiria, koska se on täynnä Miian tuomaa tavaraa. Muutaman mutkan ja u-käännöksen jälkeen päätämme laittaa koko aikataulun uusiksi.

Kaahaamme apteekkiin ja sieltä suoraan tarhalle. Iso, pahamaineinen Lammi näyttää ilokseni olevan paremmassa kunnossa. Se ei viitsi paljon haukkua minua. Vain pari toimenkuvan vaatimaa urahdusta ja häntä alkaa heilua kun kaivan kassia lähestyessäni sitä. Se odottaa jokakertaista makupalaansa. Lammi on minulle rakas. Arvostan sen sitkeyttä ja täydellistä paneutumista työtehtäväänsä. Sillä on lämpimän ruskeat silmät ja lempeä katse niissä, joka kertoo Lammin pehmeämmästä puolesta. Toivon, että voisin tarjota sille arvokkaan loppuelämän. Lammi on tarhan ainoa oma koira, mutta jotenkin uskon, että Liina antaisi sen Suomeen viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Pelkään sitä kertaa, kun Lammi ei enää olekaan oven vieressä varoittamassa tulijoista. Se on kuin Varjupaikin tukipilari, aina valpas ja paikallaan. Sitten kun se ei enää jaksa, mietin, jaksanko enää itsekään

Mukaamme on varattu tarhalta seitsemän koiraa. Varmistan, että kaikki ovat lähtökunnossa ja kiirehdimme antamaan loishäätöjä.

Kierrän katseellani tarhaa…

Joku työntekijä on juuri antamassa Mamille ruokaa. Menen sen häkkiin ja riisi-leipämössö unohtuu samantien. Saan suukkoja ja kaivan kassistani jauhelihaa ja koirankeksejä; ne maistuvat. Annan pennullekin jauhelihaa ja sillä välin Mami kaivaa omatoimisesti lihapaketin kassistani ja hotkaisee salamana pihistämänsä herkut. Mamin pentu on kasvanut. Se tahtoo leikkiä ja minä koitan samalla selvittää onko se tyttö vai poika. Poikapa tietysti, toisaalta olisikin ollut ajattelematonta jättää tyttöpentu, koska pojilla on paremmat mahdollisuudet Virossa.

Kauempana näkyy Natalia. Olen luvannut sen uudelle perheelle halata Natan puhki. Natalia onkin oma iloinen ja ihana itsensä. Höpisen sille, että pääset tyttö Suomeen viikon päästä ja äiskä tuleeitse sinua hakemaan. Natalia kallistaa päätään jauhelihan popsinnan lomassa.

Yhdessä aitauksessa näkyy monta uutta koiraa. Rosa tulee heti luokseni kiehnäämään ja pikkuhiljaa myös muut uskaltautuvat hakemaan herkkupalan ja rapsutuksia. Ave kertoo, että ne on tuotu kaikki samasta perheestä edellisenä päivänä. Niitä on yhteensä kymmenen. Koirien omistaja on sairastunut eikä pysty huolehtimaan niin monesta. Kotiin oli jäänyt vielä toiset kymmenen koiraa.

Aitauksen edessä seisoo shäferuros Bono. Sen selkää märkii todella pahasti. Se on täynnä punaisia laikku, joista karvat ovat lähteneet tupoittain. Mietin vaihtoehtoja, mutta jokainen ajatus päättyy rahaan tai pikemmin sen puutteeseen. Taas iskee riittämättämyyden tunne toisen hädän edessä. Lopulta päätän yrittää saada Suomesta käsin Bonolle hoitoa. Nyt on vain kylmästi jatkettava eteenpäin.

Etsin Sislaa, mutta se on haettu takaisin omaan kotiinsa. Nellaa ei näy, enkä löydä Alisiaakaan. Kuulen, että se on annettu vahtikoiraksi virolaiseen kotiin.

Löydän Onnin, se on tänään huonolla tuulella. Mietin, että onkohan sillä kipuja. Roope ei tule kopistaan ulos, mutta syö tarjotut ruoat kiltisti ja antaa silittää. Riina seisoo koppinsa katolla, Ransu villiintyy ja Jippo pomppii edestakaisin iloisena saamastaan huomiosta. Musta pienehkö uros vapisee, vaikka itse olen riisunut takkini auringon lämmittäessä ilman.

Yritän ehtiä tutustumaan vielä mahdollisimman moneen uuteentulokkaaseen, mutta taas kerran aika ja filmirulla loppuvat kesken.

On pakattava lähtijät autoon. Haen sisältä häkistä Puujalan ja Marusha joka on sen kanssa, päättää lähteä samalla oven avauksella. Se ehtii loikata ulos häkistä ja huudan Millalle, ettäkaappaa sen kiinni. Milla nappaa Marushan syliinsä ja uskallan vasta myöhemmin kertoa, ettei Marusha tykkää läheskään kaikista ihmisistä.

Pyydän, että joku työntekijöistä hakisi Jampan. Harvemmin arastelen tarhan koiria, mutta Jampan suhteen olen hiemanepäluuloinen. Ihmettelen kun vanha pieni nainen tuo Jampan autolle. Vaihdan kädet täristen sille kaulapannanja laitan Frontlinen sen niskaan. Pelkään ihan turhaan, Jamppa osoittautuukin aivan mussukaksi. Se on ystävällinen kaikille, eikä ole moksiskaan edes toisista uroksista. Halailen ja silitän Jamppaa ja se astuu autoon ja siitä kuljetushäkkiinsä kerran pyydettyäni.

Chappi mahtuu kissaboxiin. Se on vähän äkäinen kun joudun siirtelemään sitä. Eleonoran joudun nostamaan ja Tinoakin pelottaa autoon meno. Ringo on tottunut matkustaja. Karo haetaan vielä keittiöltä ja lähdemme noutamaan Alia ja vauvoja.

Nauran vedet silmissä, kun Milla sanoo vieressäni, että housuja lämmittää kummasti… Puujalka istuu helpottuneen näköisenä Millan sylissä, sillä taisi olla tosi kova pissahätä.

Hetkeä myöhemmin on Millan vuoro nauraa. Haemme hoidokkeja Katrinilta. Kannan juuri Samppaa, kun se päättää ruiskuttaa paidanetumukseni likomäräksi. Heti perään tulee haiseva kakka käsilleni ja Samppaa alkaa jo hermostuttamaan. Se riuhtaisee päänsä taaksepäin sillä seurauksella, että huuleni halkeaa. Löydän autosta paidan johon pyyhkäisen enemmät kakat ja palaan hakemaan Siriä. Lucas, Saara ja Ali vielä nopeasti mukaan ja suuntaamme Võrse 10:een, Afrin ja Blankan kotitalolle.

Kaukaasialaisten omistajat itkevät ja halaavat koiria moneen kertaan. Kyyneleet valuvat valtoimenaan mummun ryppyisille poskille. Hän sanoo tunteneensa Afrin jo 11 vuotta ja on pahoillaan, ettei pysty pitämään siitä enää huolta. Lupaan pyytää Afrin ja Blankan uusia omistajia lähettämään kuvia ja kertomaan kuulumiset. Mummu kiittelee ja jaksaa iloita, että ne pääsevät hyviin koteihin Suomessa. Heilutamme moneen kertaan hyvästeiksi. Mummu jää seisomaan mutaisenruskealle pihamaalle suru silmissään.

Olemme juosseet koko päivän kellon sekuntiviisareiden kanssa kilpaa. Pääsemme viimein hyttiin ja alan herkutella Karon kanssa suklaalla. Puujalka räkii omansa lattialle, miehet eivät ymmärrä hyvän päälle! Sanon Karolle, etteivät koirat saa syödä suklaata, mutta Karo on aivan eri mieltä. Minun ei auta kuin piilottaa Toblerone, että Karo rauhoittuu.

Makaamme sängyillä ja kertoilen eläimistäni Millalle ja Helille. Yht’äkkiä purskahdan väsymyksestä itkuun. Ensimmäisen kerran nukahdan hetkeksi laivamatkalla.

Näen painajaisia tullista ja herätessäni vaistoan jotenkin, että meille tulee ongelmia. Olen levoton ajaessamme laivasta ja meitä tulee tarkastamaan nuori pitkätukkainen poika. Kaivan käskystä papereita, selitän rokotuksista ja madotuksista, näytän koirat ja selitän lisää. Toinen tullimies jututtaa Millaa. Kaikki muuta autot ovat ajaneet ulos, kun tullimies lopulta soittaa esimiehelleen. Meillä on kaikki kunnossa ja pääsemme eteenpäin.

Toivon, että tullissa opittaisiin luottamaan, että yhdistyksellä ei ole pienintäkään halua riskeerata yhdenkään eläimen terveyttä. Ei niiden jotka matkaavat mukanamme Suomeen, eikä niiden jotka odottavat täällä kavereita kotiin.

Lopulta taas kerran kaikki hyvin! Osaa koirista odottaa omistaja Helsingissä. Ringo jää kyydistä Hämeenlinnassa, Eleonora tulee luokseni yöksi ja loput haukut lentävät teilleen Tampereella. Millakin lähtee kotia kohti.

Minulle tulee tyhjä olo, katselen hetken kaupungin valoja ja baarista toiseen liitäviä yöperhosia. Mietin, mitä koirat ajattelevat tästä kaikesta…

– Katarina –