Lilika

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”n. 1,5-vuotias” sukupuoli=”Narttu” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Noin puolentoista vuoden ikäinen, Lilika-nimen saanut koiratyttö löytyi maaliskuun alussa auton alle jääneenä ja pahoin loukkaantuneena Giurgiun kaupungin kadulta. Kultainen tyttö antoi kovista kivuista huolimatta hoitaa itseään hienosti ja ensiapua saatuaan väsynyt potilas käpertyi unille. Se saatiin kuljetettua Bukarestiin eläinklinikalle, jossa sen molemmat takajalat ja lantio operoitiin. Lilikaa hoitanut ortopedi oli toiveikas toipumisen suhteen ja jäimme odottamaan tuloksia.

Toipuminen kesti pitkään ja Lilikalla oli suuria kipuja. Meidän oli pakko pyytää mielipide myös eläinlääkärihenkilökunnalta, olisiko pieni koiratyttö ollut armeliaampaa nukuttaa. He kuitenkin olivat sitä mieltä, että odotetaan vielä ennen tuota niin lopullista päätöstä.

Lilika toipui lopulta leikkauksesta ja haavat paranivat, mutta se ei alkanut käyttämään toivotusti takajalkojaan ja hoitava lääkäri ehdotti sille pyörätuolin hankkimista. Olimme valmiita myös siihen, mutta koska Lilika joutui eläinklinikalla olemaan pienessä häkissä halusimme ottaa sen yhteistyötarhallemme MAP:iin, jotta se pääsisi enemmän liikkumaan ja saisimme vielä varmuuden vuoksi toisenkin lääkärin mielipiteen.

Päästyään harjoittamaan enemmän lihaksiaan Lilika alkoi käyttää toista takajalkaansa koko ajan paremmin ja paremmin. Toista tassua se edelleen raahasi perässään hyödyttömänä. Lääkärimme tutkittua ja seurattua tyttöä, hän suositteli hyödyttömänä riippuvan ja jopa Lilikan toipumista haittaavan raajan amputointia.

Lilikan jalka amputoitiin elokuun alulla ja nyt siitä todella näkee, että toipuminen on hurjaa vauhtia käynnissä. Lilika on itseasiassa aikamoisen tomera tyttö. Se tervehtii iloisena tarhalle tulijoita, painii pentujen kanssa ja pyörii mukana tarhan vahtikoiraporukassa välillä haukahdellen ja tärkeillen.

Jalan puuttuminen ei tunnu sitä itseään häiritsevän, mutta on tärkeää, että Lilika saa jatkossa säännöllisesti fysioterapiaa. Lilika lensi Suomeen kotihoitoon 29.9.2016 ja nyt etsimme tälle kolmijalkaiselle pikkutättähäärälle kotia, joka sitoutuisi kuntouttamaan Lilikaa.

Lilikalla on oikeassa silmässä ns. cherry-eye ja tulemme leikkauttamaan sen kuntoon ennen uuteen kotiin siirtymistä. Lilika on mukana Kotia kohti -projektissamme, mikä on mahdollistanut Lilikan tarvitsemat erityishoidot. Kiitokset lahjoittajille <3

Kuulumisia kotihoidosta 4.11.2016

Lilika on maailman valloittavin neljäkiloinen pikkukoira isojen silmiensä ja ison koiran asenteen kanssa. Tällä tättähäärällä on vain kolme jalkaa, mikä ei tunnu neidin menoa haittaavan vaan energiaa tuntuu olevan loputtomasti. Lilika on täysin sisäsiisti ja tulee toimeen sekä muiden koirien, että kissojen ja lasten kanssa. Lilika asustelee tällä hetkellä uroskoiran kanssa, eikä mikään juuri pelota neitiä kun oma koirakaveri on mukana. Yksinään hän hiukan jännittää uusia ihmisiä ja paikkoja, mutta pienen tutustumisen jälkeen kaikki ovat kivoja ja kaikkialla on kivaa. Lilikan lempipuuhaa on rapsutuksien saaminen, puruluiden järsiminen ja vinkuleluilla leikkiminen, ulkoilu on myös kivaa ja hän käveleekin nätisti hihnassa. Kynnet Lilika antaa leikata nätisti, ja harjatakkin vaikka turkki ei tunnu menemään takkuun ollenkaan. Tyttö saattaa haukahtaa postinkantajaa tai sisään tulevaa vierailijaa, ja hän hiukan murisee leikin ohessa. Hän asustelee kuitenkin tällä hetkellä kerrostalossa, eikä tuo pieni haukkuminen ole kantautunut naapureiden korviin. Lilika olisi onnellisimmillaan kodissa, josta löytyisi koirakaveri ja jossa ymmärrettäisiin nuoren energisen koiran tarpeita. Vaikka kolmijalkaisuus ei Lilikaa muuten haittaakaan, hän tulee tarvitsemaan säännöllistä fysioterapiaa, eikä hän välttämättä opi kävelemään isoja portaita, pienistä hän selviää tällä hetkellä hyvin.

Video Lilikasta löytyy täältä.

Lilika sai oman kodin marraskuussa 2016.

Lahjoita

MobilePay-sovellusta käyttäen lahjoitat kätevästi auttamistyöhömme. Käytä numeroa 34768 ja viestiksi haluamasi tervehdys

Yhteistyössä

OTA MEIHIN YHTEYTTÄ​

    Pelastetaan Koirat ry © Copyright 2020