Romu (ent. Flint)

[do action=”elaimen-tiedot” kiire=”” varattu=”” ika=”Enkeli” sukupuoli=”Uros” leikattu=”” sijainti=”Suomessa”/]Kuulumisia kodista 18.6.2018

Rakkaamme on poissa. Suru on suunnaton ja asiaa on vaikea ymmärtää, sillä Romu on kuulunut perheeseemme miltei 15 vuotta. Romu kertoi kuulumisiaan viimeksi syntymäpäivänään elokuussa vuosi sitten, vielä suht reippaana. Tämän jälkeen kunto alkoi pikkuhiljaa heiketä, olihan ikä jo varsin korkea. Eilen 18.6.sitten voimat loppuivat ja takajalat petti. Mitään ei ollut enää tehtävissä, Oli aika päästää poika pois.

Romu rakasti joulua ja pakettien avaamista. Vielä viime jouluna jaksoi touhuta, avata ensin omat pakettinsa ja auttaa sitten kaikkia muita heidän omiensa kanssa. Vaikea ymmärtää, että ensi jouluna Romu ei ole enää paketteja avaamassa.

Romu oli oli hyvä poika ja maailman kiltein koira. Rakasti kovasti perheen tyttöä Nellaa, joka menetti nyt hyvän ystävän joka hänelle on ollut syntymästään asti. Koko perhe jää suuresti kaipaamaan kaipaamaan Romppua, yksi perheemme jäsen on poissa.
Kiitos näistä vuosista Romu rakas Emme unohda sinua koskaan, olet aina sydämissämme.
R.I.P. Romu 11.8.2003 – 18.6.2018

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 11.8.2017

Hei!

Olen aika ajoin päivitellyt rescuekoiramme Romun kuulumisia. Sinne teille. Tänään Romu täyttää kunnioitettavat 14 vuotta, joten ajattelin, että sen kunniaksi voisi muutaman rivin raapustaa…

Moi!
Still here😊. Mulla on tänään 14 v. synttärit ja täytyy myöntää että vuodet alkaa ikinuoren Romunkin hartioilla jo pikkasen painaa. Liikkuminen ei ole enää niin ketterää ja makoilenkin nykyään mieluummin lattialla kuin sohvalla, siitä yksinkertaisesta syystä etten enää oikein sohvalle pääse…Lenkit on lyhentyneet ja näkö ja kuulokin on jo vähän heikentynyt, mutt se kai on ihan normia jo tässä iässä…Mutta muuten pyyhkii ihan hyvin.. vahtia jaksan kyllä vielä  pitää, huomaamattani  ei kukaan tule ovesta sisään. Asustelen edelleen Espoon Latokaskessa oman perheeni kanssa. Päivät vietän etupäässä itsekseni, kun porukat on töissä ja pikku ihmissiskoni Nella lähti tänä syksynä jo Eskariin. Tuo ihmislapsi on minulle niin kovin rakas, yhdessä puuhastelemme kaikennäköisiä. Kesä alkaa olla loppupuolella, joten pikkuhiljaa alan taas jo odotella Joulua. Joulu on mun lempiaikaa, saahan silloin paljon herkkuja ja lahjojen avaamista ei voita mikään…Eipä täällä sen kummempia, hissukseen mennään eteenpäin ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan…

Palataan taas t. Romu

P.S. Terkkuja kaikille tarhan koirille ja niitä hoitaville ihmisille. Ihmisille. Teette uskomattoman hienoa työtä👍

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 14.08.2013

Terve vaan!

Täällä sitä vaan edelleen porskutellaan täyttä hönkää eteen päin… ja täytyy itsekin myöntää, että vauhti ei ole juurikaan hidastunut… Täällä Espoossa edelleen asustelen, paikka on vaan pariin kertaan muuttunut. Kissakaverini Kalen kadottua olin jonkin aikaa perheen oinoa lemmikki, kunnes emäntäni Mari toi kotiin uuden pienen mustan kissanpojan, joka sai nimekseen Rölli. Meistä tuli heti hyvät kaverit. Voi kyllä me peuhattiin..

Röllin ja emäntäni kanssa sitten muutimme jossain vaiheessa Kiloon kun emäntäni löi hynttyyt yhteen uuden isäntäni kanssa. No mikäs siinä, sehän oli mukavaa kun perhe kasvoi. Jonkin aikaa Kilossa asuttuamme rupesi emäntä kovasti pulskistumaan ja ajattelin etten ollut lenkittänyt sitä tarpeeksi, kunnes selvisikin, että olimme saamassa perheenlisäystä. Maailmaan putkahti uusi maailman ihanin pikkusisko, jota kaikki tietenki rakastavat ja hyysäävät kovasti. No ei ne muakaan silti ole unohtaneet. Mummot tuovat aina herkkuja kun tulevat käymään ja nyt kun tuo ihmislapsi on kasvanut jo puolitoista vuotiaaksi, niin meistä on tullut parhaat kaverit. Teemme kaikenlaista kivaa yhdessä. Se on mukavaa, että sain ihmislapsesta seuraa koska kissakaverini Röllin munuaiset sanoivat yllättäen poks ja Rölli lähti taivaaseen kesken kaiken, vaikka se oli vasta alle kaks vuotias. Se oli tosi surullista…Elämä täällä kuitenkin jatkuu.

Pari viikkoa sitten muutimme uuteen omaan kotiin. Pikkuhiljaa sitä alkaa kotiutumaan ja parasta on se kun meillä on nyt oma piha, jossa voin tutkia luontoa ja peuhata ihmislapsen kanssa. Täällä on hyvä meikäläisen nauttia elämän ehtoopuolen päivistä…niin sitten joskus kun sen aika on =). Nyt olen edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa ja annan palaa täysillä!

Pidän edelleen kovaa vahtia ja ääntä lähtee tarvittaessa ja usein silloinkin kun ei tarvitsisi. Välillä emännällä menee herne nenään kun ”huudan” liikaa, mutta muuten meilllä menee ihan kivasti. Ja onhan se niin, että jonkun se pitää vahtia ja pitää perheestä huolta. Rakastan perhettäni ja puuhastelen heidän kanssaan kaikkea kivaa. Isäntä vie minua pitkille lenkeille, jotta saan purkaa ylimääräistä energiaa, kesällä olemme olleet mökillä ja siellä porukat saivat suostuteltua mut uimaan ja sehän vasta olikin hauskaa. Ihmislapsen kanssa pulikoitiin päivät pitkät. Tykkään myös olla auton kyydissä, vaikka se on aika jännää, mutta jos reissuun pääsee mukaan olen aina valmiina.

11.8. vietimme 10-vuotis synttäreitäni täällä uudessa kodissa. Kaikki on hyvin ja elämä hymyilee. Kesä alkaa olla lopuillaan, toivottavasti niitä tulee vielä monta lisää. Kesän lämpö vaihtuu syksyn viileydeksi ja illat pimenee. Mutta ei se mitään, odotan jo nyt innolla joulua, sillä se on on ihan parasta aikaa ja pakettien avaamista ei voita mikään =).
Tässähän näitä kuulumisia jo tulikin ihan mukavasti, joten ei kun terkkuja tarhan ihmisille ja pitäkäähän ihmiset huolta toisistanne ja ennen kaikkea lemmikeistänne.

Palailen taas jossain vaiheessa

T-Romu ja perhe

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 27.2.2007

Hei vaan!

Nyt onkin pitkä aika siitä kun ootte kuulleet musta mitään. Aika kuluu nopeasti ja niinpä mäkin olen jo ehtinyt kolmen ja puolen vuoden ikään. Äippä kyllä sanoo, että mä oon ikuinen pentu, tota energiaa kun meikäläisestä löytyy..Olen viihtynyt hyvin täällä Espoossa, vaikka ei meillä ihan helppoa oo aina ollu. Jossain vaiheessa mulle iski sellainen vahtivietti, että oksat pois. Piti vaan ihan pakolta haukkua kaikkia rapusta kuuluvia ääniä, ihan varmuuden vuoksi vaan. Ja muutenkin mä olen kova puhumaan, joten ääntä siis lähti. No sitten porukat osti mulle kaiken maailman haukunestopantoja ja muita jotta hiljenisin, mutta eihän meikäläinen niistä juuri piitannut. On se vaan niin , että jos haukuttaa on koiran haukuttava…ei sille vaan mitään voi. No naapurit tykkäs siitä kyllä niin kyttyrää, että rupes valittelemaan ensin äipälle ja sitte isännöitsijälle, joka taas laitto sitte meille postia, että haukkumisen on loputtava tai koiran lähdettävä, mutta meteliä ei saa kuulua. Äippä ja tytöt oli tosi surullisia ja mun oli vaikee vähän ymmärtää miksi, koska kyllähän maailmaan ääntä mahtuu…Viime keväänä Mari ( mun emäntä ) muutti omaan asuntoon ja mä jäin äipän luo kun Marilla oli jalka paketissa, eikä se voinnu viedä mua ulos. Elämä alko olla aika mutkikasta ton mun haukkumisen takia ja äiti jo itkeä tihutti harvasen ilta, että mitä jos joutuvat musta luopumaan. Lopulta se sitten tuli; se kirjallinen häätövaroitus. Silloin Mari sanoi äipälle, että ”Romu muuttaa nyt mun luo ja yhdessä hoidetaan ulkoilutukset niin kauan kun jalka on vielä kipeä”. No näin tehtiin ja pikkuhiljaa Marin jalka parani siihen kuntoon, että Marikin pääsi mun kanssa lenkille. Nyt me siis asustellaan sellasessa luhtitalossa, missä ei oo rappukäytäviä, joten ääniä ei niin kauheesti kuulu ja munkaan ei tarvitse enää koko ajan vahtia, eli ihan hyvin menee. Äippä ja Laura käy usein mua kattomassa ( ja tuo herkkuja) ja kaikki on taas hyvin. Vähän on ikävä Littiä ( kilpikonna) joka muutti Lauran mukana niiden uuteen kotiin ja Kale kissaa joka karkas parvekkeen kautta, eikä sitä sen koommin ole näkynyt (toivottavasti sillä on kaikki hyvin). Tästä tää elämä eikun jatkuu kesää ja lomia odotellessa…

Terveisiä kaikille eläinkamuille ja Pelastetaan koirat tätsyille

T. Romu ( ex-Flint)

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 21.12.2004

Hei taas!

Niin se meni taas sekin kesä ja ollaan päästy jo melkein Jouluun. Vaikka olikin kylmä ja sateinen kesä pääsin kuitenkin sinne uimaan mistä äippä keväällä puhu. Se olikin tosi kivaa ja uiminen oli helppoa, sen kun vaan koiraa painelin menemään….Kesä meni muutenkin kivasti varsinkin sillon oli kivaa kun perhe oli lomalla, eikä tarttenu nousta aamulla niin aikasin vaan sai lökötellä emännän kainalossa pitkään. Elokuussa mulla oli synttärit ja sain kakkua ja lahjoja; leluja ja tosi maukkaita puruluita ja mulla oli oikein vieraitakin. Musta on tullut nyt jo ihan iso poika, mutta oon kyllä vieläkin tosi pentumainen sanoo äippä. Taidan olla aikas vilkasluonteinen ja mahottoman utelias tapaus. Marin poikaystävän kanssa me sitten aina välillä riehutaan oikein kunnolla, painitaan ja juostaan kilpaa. Se toi meille syksyllä kissanpennun, joten nyt mulla on isoveli kilpikonna Litin lisäksi pikkuveli, kissa Kalevi. Kale on ihan kiva heppu, sen kanssa välillä painitaan ja välillä halitaan, nukutaan vierekkäin ja syödään samasta kupista. Kale tykkää myös ydinluista ja mä oon antanu sen maistaa mun luita jos se on ollu kiltti. Välillä me juostaan ympäri kämppää niin että äiti ja tytöt ei tahdo pois alta ehtiä…Mä oon ollu terve ja muutenkin kaikki on menny tosi kivasti. Nyt vaan odotellaan Joulua ja joulupukkia. Saas nähdä monta kertaa kuusi kaatuu tänä jouluna?. Viime jouluna kaatu kolme kertaa, mutta nythän meitä on yksi hulivili enemmän…

Rauhallista Joulua ja oikein hyvää Uutta Vuotta kaikille Varju Paikin koirille ja niiden puolesta taisteleville hyville ihmisille!

T. Romu + kotiväki

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 1.6.2004

Hei!

Täällä sitä taas ollaan.. Romppu, Rompsu, Puuha Pete…äidin kulta Romu. Niinhän sitä sanotaan että rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten meikäläisellä on asiat kai sitten paremmin kuin hyvin.

Talvi meni hienosti, lumihangessa oli tosi kiva pyöriskellä ja kerran olin Viivin ( sen ihanan Briardin ) kanssa jäällä riehumassa. Juostiin ja peuhattiin toista tuntia ja kivaa oli… No nyt on jo jäät sulaneet, onneksi sillä onhan jo kesäkuun alku.

Mulla on mennyt ihan kivasti, olen kasvanut ja vahvistunut ja alan näyttää jo ihan isolta koiralta. Onhan tota ikääkin kertynyt jo reilut 10 kk. Tuun hyvin juttuun näiden muiden koiruleiden kanssa joihin täällä lenkkeillessä törmäilee. Joidenkin kanssa on tosi kiva painia, mutta jotkut ei oikein siitä hommasta tunnu välittävän. Musta se on just parasta lenkillä kun pääsee oikein kunnolla riehumaan. Muuten osaan kyllä kulkea remmissä ihan asiallisesti, paitsi heti ulos päästyä on kyllä kauhee kiire päästä nuuskimaan kaikki uudet hajut. Meillä on tossa meidän talon takana olevassa metsässä hyvät lenkkimaastot ja siellä pääsen joskus vapaaksikin (vaikka se taitaakin olla kiellettyä…sshhh).

Mun paras lelu on edelleen se punainen joulupukilta saama vinkuva kenkä, mutta kaikki pehmolelutkin on ihan kivoja. Niinpä kaikki Marilla tallessa vielä olleet lelut onkin pikkuhiljaa ikään kuin siirtyneet mulle. No eihän se niillä kuitenkaan enää leikkis. Luista mä kanssa tykkään ja varsinkin ydinluista. Muutenkin mä taidan olla kaikkiruokainen, sillä kaikki muu menee paitsi sienet ja oliivit ei ihan helposti ”putoo”. Kahvista mä tykkään hirveesti ja joskus äiti antaa mun nuolla se kahvikupin kun se on juonnu kahvia..mmm.. Autoilla ja busseilla on matkustettu ja yökylässä käyty ja kaikki on sujunut hyvin. Joskus innostun haukkumaan vähän liikaa kun kuulen tai luulen, että joku on tulossa meille ja siitä kotiväki ei oikein tykkää, kun ne taas luulee, ettei naapurit siitä oikein tykkää…hmm..monimutkaista.

Ensimmäistä kesää edelleen odotellaan. Äiti sanoo, että kun ilmat lämpenee niin mennään uimaan. Mitähän sekin mahtaa tarkottaa… No odotan sitä kuitenkin jännityksellä. Mä olen ollut aika terve, ei mitään vatsavaivoja eikä muuta sellaista. Kun olin siellä lääkärissä siinä tehosterokotuksessa, niin se lääkäri huomasi, että mun maitokulmahampaat ei olleetkaan pudonneet vaikka uusia hampaita jo pukkasi päälle. Niinpä me jouduttiin menee sinne lääkäriin uudestaan ja ne nukutti mut ja leikkas ne hampaat pois ja sillä niistä päästiin. Pikkasen oli pöppöröinen olo kun heräsin, mutta seuraavana päivänä voin jo ihan hyvin…ja arvatkaa mitä? Tää on paras juttu, sit mä sain syödä hirveesti jätskiä!! Nami nami,

joo ja pusu pusi. Ihanaa on herättää porukat aamuisin vähän ennen ku niiden herätyskellon mukaan pitäis herätä pusuttamalla niiden naamat ihan likomäriks. Sillon ne ei voi muutako tykätä musta…ja tykkäähän ne tietty muutenkin..

Mä oon ollu myös muutaman kerran koirakoulussa ja siellä on opeteltu seuraamaan ja jäämään paikoilleen ja menemään sivulle ja kaikkea sellasta. Se on ollu kyllä aika kivaa, vaikka siellä ne kaikki muut oli mua vanhempia koiria, mut siel oli myös Viivi! äiti sanoo aina, että kyllä musta hyvä koiraa tulee kun vähän kasvan ja rauhoitun. No meikä nyt vaan on sellanen, että innostuu helposti kaikesta. Nyt jään odottamaan että ne lämpimät ilmat vihdoin tulis ja päästään sinne uimaan…mitä se sitten lieneekään…

Terkkuja kaikille varsinkin Liinalle, jonka luona vietin elämäni alkutaipaleen. Käypä vilkaisemassa kuinka hieno koirapoika musta on kasvanut!

Hauskaa kesää kaikille, pitäkää huolta itsestänne.
Romu ja Romun perhe J

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 2004

Romu on ollut aivan ihana, vilkas ja joskus jopa riehakas, mutta samalla kiltti ja hellyttävä ja utelias, eikä pelkää mitään, oikea prinssi rohkea. Oppivainen se on myös, kun niin haluaa. Se on kaikkien kaveri ja meillä on mennyt tosi hyvin. Perheemme uusin jäsen on sopeutunut hyvin persoonalliseen joukkoomme. Suurkiitokset vielä noin hienosta pennusta, olemme jo nyt saaneet siitä paljon iloa perheellemme.

t. Leena, Mari, Laura, Romu ja litti

[divider scroll_text=””]

Romun kuulumisia 27.1.2004

Hei kaikki!

Minä täällä Romu, siis ex-Flint, muistatteko? Koska kotiin tullessani en vielä tuntenut nimeäni Flint, päätti emäntäni Mari muuttaa sen Romuksi (Mari oli jo aikaa sitten päättänyt, että jos saa joskus koiran, antaa sille nimeksi Romu) ja nyt kun olen jo kasvanut isommaksi, niin täytyy myöntää, että onhan Romu paljon miehekkäämpi nimi ja musta tuntuu, että se nimi sopii mulle kuin nenä päähän. Jostain syystä se kyllä herättää hilpeyttä ”kylillä”, mutta eihän nimi miestä pahenna sanoi jo mummo vainaani aikoinaan…
Pääsin uuteen kotiin äidin, emäntäni Marin ja sen siskon Lauran luo 29.11.2003. Minut haettiin kotihoidosta Liinan luota Tallinnasta ja tuotiin autokyydillä suureen satamaan, jossa oli paljon laivoja ja ihmisiä. Siellä minua oli vastassa uusi emäntäni Mari äitinsä kanssa. Laivamatka meni hyvin nukuin ja leikin muiden Varjupaikista tulleiden koirien kanssa. Jaksoin matkustaa koko pitkän laivamatkan hienosti, vaikka olin vielä niii-in pieni. Satamassa meitä oli vastassa Tiina ja Satu (mun kamuja), jotka vei meidät uuteen kotiin Espooseen…

Voi hirvitys, uusi perheeni asui kolmannessa kerroksessa ja sinne piti mennä rappusia pitkin, jotka oli nää-ääin korkeat. No onneksi Mari otti mut syliin kun huomasi, että mua pelotti ja päästiin vihdoin sisälle (Parin päivän sisällä kyllä opin sitten kulkemaan rapuissa itsekin). Kello oli jo kamalan paljon, mutta oli pakko tutkia kämppä läpikotaisin. Kotona meitä odotti Laura, joka on emäntäni sisko. Sekin oli ihan kiva. (Laura anto mulle semmosen ison pehmo koiran, jonka päällä on mukava löhöillä). Kaikki halus koko ajan halia ja pusia mua ja se oli aika mukavaa. Ennen nukkumaan menoa Mari antoi mulle vielä vettä ja ihania ”papanoita”…niitä ois voinnu syödä enemmänkin. Ekan yön nukuin äidin vieressä, eikä mua pelottanut yhtään, vaan näin ihania unia….

Aamulla kaikki näytti erilaiselta, jotenkin valoisammalta. funtsasin, että tästä se elämä alkaa…On emäntä, kavereita ja ruokaa, mä jään tänne. Sitä paitsi päivän aikana ilmeni, että mulla on myös isoveli – vesikilpikonna Litti. Aluksi mä vähän yritin maistella sitä, mutta kun huomasin ettei se ole kovin hyvän makuinen, ruvettiin kavereiksi ja nyt meillä sujuu ihan kivasti.

Olen asunut täällä Espoossa nyt jo kaksi kuukautta ja kivaa on ollut. Mä olen syönyt reippaasti ja kasvanut jo aika isoksi. Korkeutta on noin 45 cm ja painoa reilut 7 kg. Lempiruokaa on KAIKKI ja parasta on se, että mä olen tosi hyvä hellyttämään kaikkia perheen tyttöjä niin, että makupalojakin aina joskus tippuu…jokaiselta. Joskus äiti ostaa mulle ydinluita ja sian korvia, ne vasta on hyviä!

Päivisin on vähän tylsää kun joudun olemaan yksin kun äiti on töissä ja tytöt koulussa ( tai onhan siis Litti, mutta ei siitä silloin ole paljon seuraa kun se on siellä akvaariossa), muta onneks olen keksinyt kaikenlaista puuhaa…oon järjestelly kukkia ja kattonu onko niiden juurissa matoja. Kuskannu tavaroita paikasta toiseen ja piilotellu kenkiä ympäri huushollia..hi-hi..ei kantsis lähtee… Postit lukisin kanssa mielelläni, mutta keksivät laittaa välioven kiinni, joten ne täytynee unohtaa. Äiti kyllä kehuu, että oon ollu kiltti, enkä tee pahoja ja tottahan se on, huonekalutkin on kaikki vielä yhtenä kappaleena…

Mulla on jo hirvee kasa kavereita kotiväen lisäksi. Meidän talossa asuu sellainen kultainen noutaja nelikko ( kaikki samassa perheessä), jonka kanssa pyöritään meidän metsässä ja sitten on Jeppe ja Rölli, ne on kanssa pentuja. Ja mä oon kaveri kaikkien muidenkin lähistön koirien kanssa, enkä välitä vaikka jollain olis joskus huono päivä ja se mulle ärähtäis. Ja arvatkaa, eilen mä oli ulkona Viivin kanssa. se on sellanen ruskea Briardi tyttö, tosi kiva. Meil oli mielettömän hauskaa ko painettii pitkin metsikköä.. ja sitten on vielä Veeti, semmonen Dobermanni poika, sekin on ihan kiva kamu.

Ihmiset alkaa aina juttelemaan mulle ja kehuu mua nätiksi ja komeaksi ja kiltiksi ja vaikka miksi. Josku kun oon äidin kanssa ulkona, se ihmettelee mistä kaikki vastaantulijat tietää mun nimen. No mä oon vaan ilmeisesti tehny niihin sellasen vaikutuksen, että ne ei voi mua enää unohtaa…

Tää täytyy vielä kertoa. Opin heti ekalla viikolla istumaan ja antamaan tassua. Nyt osaan menneä käskystä maate ja Laura opetti mut myös kierimään. Ulkona osaan olla nätisti vapaana ja tulen luokse kun kutsutaan ( ainakin jos ulkoiluttajalla on makupaloja taskussa, heh heh). Aion opetella vielä muitakin juttuja, kun oppiminen ei tunnu olevan kovin vaikeaa ja sitten saa aina makupaloja palkaksi….Välillä mä kyllä vien voileivän tai mitä nyt sattuukin olemaan äipän kädesta…tiedättekö, kun ei voi vaan vastustaa kiusausta ja silloin äiti saa hillukkeet. No kai muakin suututtais jos eväät menis parempiin suihin. Pikku pahe, mutta ei kai kukaan nyt voi täydellinen olla…

Jouluna mä sain kauheesti lahjoja herkkuja, luita, leluja. Mun paras lelu on punanen vinkkuva ”lenkkari”, senkin m ä sain joulupukilta. Harmi vaan että koko mun perhe oli jouluna kipee, niin jouduttiin olemaan aika paljon sisällä, mutta onneks ne on nyt jo parantuneet ja päästään taas kunnolla ulos lumeen peuhaamaan.

Me käytiin jokin aika sitten ”neuvolassa” ja se lääkäri-täti sano, et kaikki on ok. Sit se anto mulle piikin, mutta ei se haitannu kun sain sen jälkeen herkkuja. Multa on jo ”vauvakarva” lähtenyt ja tilalle on tullut kiiltävä vähän taipuisa turkki, joten alan näyttää jo ihan isolta pojalta.

Nyt mä vaan nautin elämästä mun oman perheen ja ystävien kanssa täällä Suomen Espoossa. Suhaan sinne tänne ja ilostutan ihmisiäni, syön niin paljon kun ruokaa annetaan, leikin ja opin uusia asioita ja iltaisin käyn onnellisena nukkumaan emäntäni kainaloon. KYLLÄ ELÄMÄ ON IHANAA!!!

Kiitos Varjupaikin tätit (varsinkin Tauriaisen Minna) , että hommasitte mut kotiin.

palaillaan, talviterveisin
ROMU J

[divider scroll_text=””]

Tarhakertomus 11/2003

Flint on noin 12-viikkoinen (kuvanottohetkellä n. 8 vkoa) suloinen urospentu, joka ainoana pelastui hylätystä pentueesta. Flint on kotihoidossa Tallinnassa ja on kuntoutunut reippaaksi ja leikkisäksi pieneksi miehenaluksi. Se on ystävällinen ja utelias seikkailijaluonne sekä erittäin oppivainen. Flint jää luultavasti saksanpaimenkoiraa hiukan pienemmäksi. Flint on tottunut kotihoidossa vahvaluontoiseen aikuiseen narttuun. Flintillä on rokotukset jo voimassa, joten pikkuinen pääsisi Suomeen jo seuraavalla matkalla.